NUORTEN BANDYLIIGA

P21 päätti runkosarjan voittoon

Narukerä kaatui runkosarjan viimeisessä ottelussa hieman sekavalla esityksellä 7-10 (2-3)

JPS:n viimeinen runkosarjaottelu pelattiin Narukerän vieraana Porissa. JPS oli jo aikaisemmin varmistanut runkosarjan voiton joten ottelun panoksena JPS:n näkökulmasta oli se tuleeko Jipsille välierässä vastaan Akilles vai Narukerä. 

Ottelu Narukerää vastaan pelattiin vaihtelevissa olosuhteissa ja se osaltaan aiheutti omat haasteensa molempien joukkueiden tekemiseen. Ensimmäinen erä oli maalien osalta tasainen. JPS sai rakenneltua tilanteita mutta maalinteko takkuili. Erätauolle lähdettiin kuitenkin JPS 2-3 johtoasemissa. JPS:n maaleista vastasivat Joonas Hiltunen ja Tuukka Ässämäki kahdesti.

Toisen erän alussa JPS lisäsi johtoaan Ville Hämäläisen maalilla. Seuraavat parikymmentä minuuttia mentiin tasaisesti mutta sen jälkeen alkoi tapahtua. Reilun tunnin jälkeen JPS siirtyi Miikka Penttisen, Tuukan ja Villen maaleilla jo 2-7 johtoon. Narukerän ottaman aikalisän jälkeen JPS:n ote pelistä osittain herpaantui ja Narukerä onnistui viimeisellä 15 minuutilla maalinteossa peräti viidesti. JPS kuitenkin onnistui Tuukan, Joonatan Alhon ja Roope Vänttisen maaleilla säilyttämään johtoaseman pelin loppuun asti. Loppulukemiksi kirjattiin 7-10.

Voitto Narukerästä tarkoittaa sitä että JPS:n välierävastus on Porvoon Akilles. Välierä pelataan Viitaniemessä 1.3.

P21 sarjan pistepörssin kärki meni JPS pelaajille
1. Tuukka Ässämäki 43 (33+10)
2. VIlle Hämäläinen 26 (15+11)
3. Joonas Hiltunen 16 (11+5)
4. Miikka Penttinen 13 (7+6)

Myös maalipörssin kärki meni JPS pelaajille
1. Tuukka Ässämäki 33
2. VIlle Hämäläinen 15
3. Joonas Hiltunen 11
 


Näytä lisää uutisia

NUORTEN BANDYLIIGA

Valmennus
Mika Ässämäki
0405524784
mika.assamaki[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Rahastonhoitaja
Sari Ässämäki
sariassamaki1968[at]gmail.com