NUORTEN BANDYLIIGA

JPS P21 kaatoi WP35:n

Lauantaipäivä päättyi JPS:n osalta 6-2 voittoon

WP35 pääsi yllättämään heti ottelun alussa kotiyleisön riemuksi. 1. puoliaika jatkui tilanteilla molemmissa päissä. Varsinkin JPS loi useita hyviä maalipaikkoja, mutta ainoastaan Saku Hämäläinen onnistui maalinteossa. Ensimmäisen pelin tapaan johtomaali tuli kulmalyönnistä; tekijänä Ilari Hepola. Puoliaika päätettiin kolmeen JPS-maaliin, joista kaksi syntyi vajaalla. Maalinteossa ahkeroivat Tatu Ässämäki ja Lasse Tammilehto. Puoliajan päätettin hyvään ryysäykseen WP35:n kulmasta, josta Saku Hämäläinen karkasi maalintekoon.

Toisella puoliajalla alkoi jo näkyä päivän pelirasitus molempien joukkueiden osalta. Maalilla kunnostautui Samuel Gerovoi hyvällä kolmen peräkkäisen laukauksen torjunnoilla. Viimeistään tässä vaiheessa lannistui WP35:n takaa-ajo. Ottelun viimeinen meni jälleen Saku Hämäläisen nimiin. Saku voitaneen nimetä päivän JPS-pelaajaksi 6 maalillaan.

JPS tilastot: Saku Hämäläinen 3+0, Tatu Ässämäki 1+2, Ilari Hepola 1+0, Lasse Tammilehto 1+0, Miikka Penttinen 0+1, Aleksi Niemi 0+1. 3 x 10 min. Maalissa Samuel Gerovoi.


Näytä lisää uutisia

NUORTEN BANDYLIIGA

Valmennus
Mika Ässämäki
0405524784
mika.assamaki[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Rahastonhoitaja
Sari Ässämäki
sariassamaki1968[at]gmail.com