JÄÄPALLOKOULU

Tervetuloa mukaan JPS:n jääpallokouluun kaudelle 2021-22!

Jääpallokoulu alkaa jälleen!

Jääpallokoulussa harjoitellaan lajin alkeita luistelusta alkaen pelien ja leikkien kautta. Mukaan ovat tervetulleita kaikki vuonna 2013 syntyneet ja sitä nuoremmat tytöt ja pojat. Mukaan saa tulla myös kokeilemaan vaikka vain yhdeksi kerraksi, ja varsinkin ensimmäisillä kerroilla myös vanhemmat ovat tervetulleita mukaan jäälle.

Jääpallokoulu aloittaa toimintansa syys-lokakuussa kokoontumalla muutaman kerran jäähallissa kaukalojäille. Ensimmäinen jäävuoro on 19.9. klo 18.40-19.50 Hippposhallin harjoitushalli 2:ssa. Harjoituksissa tulee huomioida koronarajoitukset ja -suojaetäisyydet mahdollisuuksien mukaan. Vain yksi aikuinen lapsen avuksi pukukoppiin ja aikuisten tulee käyttää kasvomaskia.

Isolle jäälle Viitaniemeen siirrytään jäätilanteen mukaan marraskuun alussa, ja tuosta eteenpäin harjoitellaan 1-2 kertaa viikossa aina maaliskuun puoliväliin saakka. Talven harjoitusvuorot Viitaniemen tekojäällä selviävät vasta myöhemmin syksyn aikana. Niistä informoidaan täällä nettisivuilla ja lähetetään tiedoksi ilmoittautuneille. 

Rakennuspalvelu Mika Ässämäki OyViime kauden tapaan Jääpallokoulun päätukijaksi tulevalle kaudelle on lupautunut Rakennuspalvelu Mika Ässämäki Oy. Tämä tuki mahdollistaa alemmat kausimaksut.

Jääpallokoulun kausimaksut kaudelle 2021/22:

* Varustepaketin kanssa 50 euroa (sis. maila, pelipallo, juomapullo ja lisenssi)

* Ilman varustepakettia 20 euroa (sis. lisenssi)

Uudet pelaajille jotka eivät viime kaudella olleet mukana saavat myös harjoituspaidan. 

HUOM! Pelaajjilla tulisi olla oma henk.koht. tapaturmavakuutus. Kausimaksuun eikä lisenssiin ei sisälly vakuutusta.

 

Lisätietoja:  Arto Javanainen / 040 5962729 / arto.javanainen@jyu.fi

Tervetuloa mukaan uuden harrastuksen pariin!

 

JPS Juniorit ry saa toimintaansa opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) seuratukea


Näytä lisää uutisia

JÄÄPALLOKOULU

Vastuuvalmentaja
Joni Vuopio
0505143534
Valmentaja
Akseli Uotinen
Atte Niiranen
Kalle Lampinen
Elmeri Hämäläinen
Samuel Gerovoi
Joukkueenjohtaja
Arto Javanainen
040 596 2729
arto.javanainen[at]jyu.fi