JÄÄPALLOKOULU

Tervetuloa mukaan JPS:n jääpallokouluun!

Jääpallokoulu alkaa jälleen!

Jääpallokoulussa harjoitellaan lajin alkeita luistelusta alkaen pelien ja leikkien kautta. Mukaan ovat tervetulleita kaikki vuonna 2012 syntyneet ja sitä nuoremmat tytöt ja pojat. Mukaan saa tulla myös kokeilemaan vaikka vain yhdeksi kerraksi, ja varsinkin avauskerroilla myös vanhemmat ovat tervetulleita mukaan jäälle.

Jääpallokoulu aloittaa toimintansa syys-lokakuussa kokoontumalla muutaman kerran jäähallissa kaukalojäille. Isolle jäälle Viitaniemeen siirrytään jäätilanteen mukaan marraskuun alussa, ja tuosta eteenpäin harjoitellaan 1-2 kertaa viikossa aina maaliskuun puoliväliin saakka.

Harjoitukset Viitaniemen tekojäällä maanantaisin klo 18.30-19.45 ja torstaisin klo 18-15-19.30. Jää ei ole käyttökunnossa vielä ma 9.11., joten tavoitteena on päästä jäälle to 12.11. Tiedustelut: Arto Javanainen. puh.040 5962729

Jääpallokoulun päätukijaksi tulevalle kaudelle on lupautunut Rakennuspalvelu Mika Ässämäki Oy. Tämä tuki mahdollistaa alemmat kausimaksut.

Jääpallokoulun kausimaksut kaudelle 2020/21:

* Varustepaketin kanssa 40 euroa (sis. harjoituspaita, maila, pallo, juomapullo ja lisenssi)

* Ilman varustepakettia 20 euroa (sis. harjoituspaita ja lisenssi)

Jääpallokouluun pääset ilmoittautumaan suoraan tästä linkistä (vanha linkki poistettu)Rakennuspalvelu Mika Ässämäki Oy

Lisätietoja:  Arto Javanainen / 040 5962729 / arto.javanainen@jyu.fi

Tervetuloa mukaan uuden harrastuksen pariin!


Näytä lisää uutisia

JÄÄPALLOKOULU

Vastuuvalmentaja
Joni Vuopio
0505143534
Valmentaja
Akseli Uotinen
Atte Niiranen
Kalle Lampinen
Elmeri Hämäläinen
Samuel Gerovoi
Joukkueenjohtaja
Arto Javanainen
040 596 2729
arto.javanainen[at]jyu.fi