MWC 2011 puolivälierä: JPS - Kirov

"Kuuntelen Tomppaa" siivitti taas joukkueemme lyhyttä matkaa hotellista Sävstaåsin urheilupuistoon. Tunnelma oli päättäväinen. Taivas oli pilvipoutainen ja lämpötila 8-9 astetta. Se merkitsi, että kentän jäädytysteho oli äärirajoilla eikä ihan riittänytkään: hiukan oli märkiä länttejä siellä täällä ja pehmeähkö jää. 

Ottelun alussa ensimmäisen vartin aikana peli aaltoili päästä päähän. Peli oli rauhallista ja tarkkaa. Pari kulmalyöntiä, mutta ei muita paikkoja kummallekaan joukkueelle. Ottelua oli pelattu 20 minuuttia, kun jipsin pelaaja löi pallon keskiviivan paremmalla puolella suoraan vastustajan säärisuojiin. Niistä pallo pomppasi meidän kenttäpuoliskolle ja venäläinen ryntäsi perään. Hän pääsi kaaren sisäpuolelle ja löi kovan matalan lyönnin oikeaan alanurkkaan: tilanne 0 - 1. Kaksi minuuttia myöhemmin Kirov sai vapaalyönnin viitisen metriä kaaremme ulkopuolelta keskeltä. Veto upposi ylärimaa hipoen vasempaan ylänurkkaan. Veto oli sellainen, että Eurosportilla voisi näyttää. Silti Samppa ehti sen verran mukaan, että pallo hipaisi sormenpäitä, mutta oli vastustamaton. Minuuttia myöhemmin Topi joutui ottamaan jäähyn, mutta kuitiksi Kirov otti jäähyn pari minuuttia myöhemmin. Tauolla tilanne oli 0 - 2.

Kirov otti toisen jäähyn pari minuuttia toisen jakson alusta, mutta kahden miehen ylivoimakaan ei tuottanut tulosta. Kuusi minuuttia ennen loppua Jipsi sai rankkarin, jonka Kalle löi sisään. Venäläinen maalivahti rupesi venyttelemään maaliviivalla, mutta tuomari ei sitä sietänyt ja antoi luvan ampua. Ja Kallehan ampui: tilanne 1 -2! Kirov otti vielä jäähyn kaksi minuuttai ennen päätösvihellystä, mutta kirimme ei riittänyt.

Kulmalyönnit olivat Jipsille 7 - 1, joten ei liene kotuutonta väittää, että hallitsimme peliä lievästi. Kentän pehmetessä pallon kuljettaminen ja syötteleminen kuitenkin vaikeutuivat olennaisesti. Lisäksi venäiset tulivat hyvin pallon alle ja muodostivat sumpun, johon Jipsi turhan usein sitten ajoi. Huono alusta auttaa myös enemmän puolustajaa kuin hyökkääjää, vaikka joku virhepomppu voi osoittautua kohtalokkaaksi omalla maalillakin. Pojat keskittyivät hienosti ja pelasivat hyvin, mutta tämän pidemälle se ei tällä kertaa riittänyt. Jotakin kuitenkin kertoo, että neljässä pelissä Jipsin verkkoon tehtiin vain kolme maalia ja niistäkin kaksi tuli erikoistilanteista. Kyseessä oli kuitenkin tämän ikäluokan kovin turnaus maailmassa.

Matchens lirare: Kirovin maalivahti.

Lisäksi Tatu Ässämäki sai Bollnäsin jääpallolukion lahjoittaman tsempparipalkinnon.

Kotimatkalla bussissa joukkueemme valmennusjohto palkitsi vielä Gerovoin Sampan sekä Räisäsen Tuomaksen, napapiirin sankarimme, pienin muistoin.

Kolmannella HYVÄ JIPSI : 1, 2, 3 ...

KT


Näytä lisää uutisia