Kosa MWC 2011: Hammarby - JPS

Turnauksen ensimmäinen peli on aina ensimmäinen peli: kausi alussa, uusi vastustaja ja vaikka mitä muuta. Eli jännittäähän se melkoisesti - eikä ainoastaan pelaajia. Ensimmäisessä pelissä huilivuorossa olivat Eetu ja Jere. Hammarbyn joukkueessa pelasi yksi maajoukkuepelaaja, mutta muu joukkue oli "tavallisia kuolevaisia". Peliaika on turnauksessa 2*25 min.

Tämä peli alkoi ennakkopelkojen vastaisesti hyvin maltillisesti - jopa hyvin varovaisesti. Kumpikin joukkue piti ja siirteli palloa alakerran kautta. Hammarby oli alussa ehkä hiukan niskan päällä, mutta Jipsikin sai nopeasti juonesta kiinni. Sampan ei tarvinnut venyä loistopelastuksiin, mutta ei tarvinnut naapurinkaan maalivahdin. Kalle tosin kilautti kerran pystytolppaan! Ensimmäisen jakson loppupuolella Hammarby otti jäähyn, mutta sen aikana ei tapahtunut sen kummempia. tauolle mentiin 0-0 -tilanteessa.

Toisen jakson Jipsi aloitti vahvasti. Tai itse asiassa pelasi koko jakson kerrassaan mallikkaasti ja naapurilla ei ollut montaakaan paikkaa maalin tekoon. Jipsikään ei kuitenkaan itsekään onnistunut, joten ottelu päättyi 0-0! Kulmatkin olivat tasan 4-4. Jäähyjä Hammarby otti 2*6 min ja Jipsi 0 min.

Jipsinpunaisten lasien läpi katsottuna näytti, että nuoret tuomarit jättivät monta mailaanlyöntiä viheltämättä. Rankkari Jipsille ei olisi myöskään ollut ihan tavaton vääryys. Peli oli kuitenkin kokonaisuutena oikein hieno: pojat yrittivät loppuun asti eikä selän oikaisuja näkynyt. Pää pysyi myös kylmänä molemmin puolin: pelattiin kovaa, mutta ei yhtään ruoskaa eikä muitakaan törkeyksiä. Vastustajan puolustukselle saatiin luotua kova paine, jonka tuloksena pallokin saatiin riistettyä useamman kerran. Kenttä pysyi koossa ja pelaajien välimatkat sellaisina, että Hammarbyllä oli alituisia vaikeuksia päästä systemaattisiin hyökkäyksiin. Hieno avaus kaudelle!

Matchens lirare: Kalle Lempinen :-))

KT


Näytä lisää uutisia