Retkemme Ruotsissa: kolmas matkapäivä

Harjoituspeli pelattiin sovitusti eilen illalla. Peli oli tiukka ja hetkittäin hiukan sekavakin. Siirtyminen kaukalosta ISOLLE jäälle vaatii hiukan sopeutumista ja mahdollisuus tällaiseen harjoituspeliin onkin erittäin arvokas. Voitimme ottelun 3 - 5.

Tänään avasimme päivän reilun tunnin mittaisella jääharjoittelulla: hiukan erikoistilanteita ja elisisessä pelissä esille tulleiden reikien paikkaamista. Lounaan jälkeen sitten suuntasimme kohti jo tutuksi tullutta Bollnäsia. Tie oli melko pientä, mutta hyväkuntoista. Ja kyllä sitä on korpea vielä Ruotsissakin jäljellä.

Iltapäivällä katsoimme lohkomme ensimmäisen ottelun Boltic - Kungälv, joista ensimmäisessä on muutama erittäin kova pelimies, mutta Kungälv oli selvästi heppoisemman oloinen kokoonpano. Meille turnauksen ensimmäinen peli on klo 22:45 paikallista aikaa, jolloin vastaamme asettuu Hammarby. Keli on ollut koko päivän hiukan tuhnuinen ja lämmintä 6 - 8 astetta. Pilviverhon on kuitenkin ennustettu aukeavan juuri ennen peliämme, joten toivotaan hyvää jäätä.

Vielä ennen peliä ovat edessä turnauksen juhlalliset avajaiset sekä Elitserien-ottelun seuraaminen. Luvassa siis ikimuistoisia elämyksiä.

Pojat ovat toimineet koko matkan ajan erittäin hienosti!!! Olemme olleet ajoissa, varusteet sovitut jne. Tästä on hieno jatkaa.

Jatkoa seuraa...

KT


Näytä lisää uutisia