JPS jatkaa voittoputkessa kohti karsintoja

JPS kohtasi sarjan toiseksi viimeisessä ottelussaan Joensuun kaimaseuran. Ottelu oli samalla Jipsin viimeinen kotipeli ennen karsintoja. Punaiset onnistuivat hyvin kaksivaiheisessa ottelussa peittoamaan joensuulaisvieraat lukemin 4-2 ja jatkavat näin kuuden ottelun voittoputkessa kohti Kakkosen karsintoja.

rn

JPS otti heti pelin alussa ohjat käsiinsä ja vyörytti hyökkäyksiä vieraiden kenttäpäätyyn. Pelikellossa seisoi 10 minuuttia, kun Jipsi onnistui ensimmäisen kerran maalinteossa. Jaakko Ahokkaan pitkä sivurajaheitto päätyi pilkun kohdalle Anton Stutzlelle, joka onnistui täysin epäonnistuneella laukauksella siirtämään pelivälineen verkkoon. Peli vanheni tästä vain kolme minuuttia, kun JPS onnistui tuplaamaan johtonsa, jälleen erikoistilanteesta. Kulmapotkun jälkeen maalin edustalle syntyi melkoinen hässäkkä ja lopulta Timo Eirola pääsi törkkäämään Selectin maaliviivan yli. Näin molemmat topparit onnistuivat maalinteossa ensimmäisen vartin aikana. Jipsin vatsat eivät olleet vielä kylläiset ja kolmas maali syntyi, kun vain 20 minuuttia oli pelattu. Vasemmalta tulleen keskityksen jälkeen Ville Kujanpää pääsi irtopalloon hieman boksin rajan sisäpuolella ja junttasi pallon etukulmaan. Kotijoukkue hallitsi ensimmäistä jaksoa täysin suvereenisti vieraiden jäädessä tyystin ilman maalipaikkoja. Kotijoukkue sen sijaan olisi voinut viimeistellä enemmänkin osumia Ahokkaan toimiessa suurimpana tuhlarina.

rn

rn

Ville Kujanpään osuma jäi lopulta ottelun voittomaaliksi

rn

Toiselle jaksolle JoPS tuli aivan erilaisella sykkeellä kuin avauspuoliskolle. Joukkue nosti prässiä ja pelaajat yksinkertaisesti alkoivat liikkua kentällä. Samalla JPS teki puoliajalla muutaman vaihdon jotka hetkellisesti sekoittivat kotijoukkueen pelin. Toista jaksoa oli pelattu vain neljä minuuttia, kun JPS-puolustus lahjoitti pallon Harri Tolvaselle, joka eteni boksin sisään ja viimeisteli varmasti takakulmaan. Vajaan tunnin kohdalla JoPS tuli jo maalin päähän. Jälleen pallo pelattiin pitkänä Tolvaselle, joka käänsi pelivälineen vasurilleen ja ampui komean kudin noin 20 metristä etuyläkulmaan. Jipsin peli ei toisella jaksolla kulkenut kuin hetkittäin ja vieraat olivat muutaman kerran tulla jopa tasoihin, mutta eivät kuitenkaan enää kolmatta kertaa onnistuneet yllättämään Jipsin maalia vartioinutta Anssi Korkiakoskea. JPS sen sijaan sinetöi voittonsa yliajalla, kun vieraiden puolustus lahjoitti pallon Santeri Paajaselle, joka epäitsekkäästi syötti viereen Ahokkaalle, joka pääsi helpohkosti siirtämään kuulan maalin syövereihin.

rn

rn

Jaakko Ahokas iski kauden 19. osumansa

rn

viimeinen kotipeli sujui ensimmäisen jakson osalta välillä jopa erinomaisesti, mutta tauolla puseroon ilmeisesti hiipi hyvänolontunne, sillä toisen jakson esitys oli huomattavasti heikompi. Toki myös vaihdot varmasti sekoittivat pakkaa jonkin verran. Tästä huolimatta joukkue ei taaskaan hätääntynyt, vaan voitto hoidettiin lopulta rutiinilla. Viimeisen sarjaottelunsa JPS pelaa perjantaina 23.9. Pieksämäellä, jossa vastassa on yksi sarjan yllättäjistä eli SaPa. Tämän pelin alkaa valmistautuminen Kakkosen karsintoihin. Karsintojen vastustaja selviää 26.9.

rn

JPS – JoPS 4-2 (3-0)

rn

10 min 1-0 Stutzle

rn

13 min 2-0 Eirola

rn

20 min 3-0 Kujanpää

rn

49 min 3-1 Tolvanen

rn

57 min 3-2 Tolvanen

rn

93 min 4-2 Ahokas (Paajanen)

rn

JPS: Anssi Korkiakoski – Marcus Åberg, Timo Eirola (46 min Aapo Autio), Anton Stutzle, Riku Lamberg – Lasse Saari (83 min Simo Kinnunen), Santeri Paajanen (v), Aapo Salopelto, Aarne Ylönen (46 min Eemeli Jokinen (v)), Ville Kujanpää (67 min Olli Väisänen) – Jaakko Ahokas

rn

-VK-

rn

 


Näytä lisää uutisia