Mahdolliseen karsintaan lähtö

JPS on komeasti sarjan kärjessä ja on aika selventää muutamaa kysymystä julkisesti.

Kolme ottelua on vielä sarjaa jäljellä ja ne pitää selvittää, siinä tärkein tavoite. Kuitenkin jo 16.9. pitää olla selvillä kanta siihen, haluaako JPS lähteä mahdolliseen kakkosen karsintaan mukaan.

Ensimmäinen ja suurin puoltava seikka on se, että pelaajistosta suurin osa haluaisi lähteä taistelemaan paikasta.

Toinen puoltava seikka on se, että olisihan se komiaa, kun JPS:n 50-vuotisjuhlavuonna jalkapallojoukkue pelaisi kakkosessa historian ensimmäistä kertaa.

Pohdittavia asioita on tällä hetkellä kaksi:
1) Nyt tiedetään mistä kulut koostuvat, vielä pitää selvittää mistä tulevat tulot. Siihen tehtävään on saatu jo muutama ihminen, mutta lisää kaivataan.

2) Tarvitsemme ainakin joukkueenjohtajan, rahastonhoitajan ja huoltajan ensi kaudelle. Sekä muutama muu ihminen taustalle, jotta pelaajien kuorma ei ole liian suuri. Jos jollakin on kiinnostusta tulla menestyvään JPS-porukkaan mukaan, niin tervetuloa. Tarvitsemme nyt pientäkin panosta.

Oli sarjataso mikä tahansa, niin JPS tulee jatkamaan pelaajien joukkueena, jossa pelaajat ovat keskiössä. Toimintatapa ei muutu, vaikka sarjataso vaihtuisi. Vastauksia saadaan viimeistään 16.9, mutta sunnuntaina on peli Huimaa vastaan ja se on nyt pelaajille prioriteetti.

Jarkko Jokiranta, joukkueenjohtaja


Näytä lisää uutisia