Raajarikko JPS haki Kuopiosta täyden pistepotin

rn

JPS lähti perjantaina Kuopioon hakemaan kauden toista voittoaan Zulimaneista. Samaan aikaan toisaalla Kuopiossa BET:illä oli mahdollisuus auttaa Jipsiä taistelussa sarjan kärkisijasta, kun se kohtasi KuFu:n. BET ei kuitenkaan pystynyt KuFu:a horjuttamaan, mutta JPS onnistui myös keräämään ottelustaan täyden pistepotin, joten ero KuFu:un säilyi ennen maanantain keskinäistä ottelua viidessä pisteessä.

rn

JPS aloitti ottelun pirteästi ja ensimmäisen kerran maali oli lähellä 10 minuutin kohdalla, kun Lasse Saari asettui ampumaan vapaapotkua noin 25 metristä. Saaren laukaus muutti hieman suuntaa muurista, mutta Zulujen veskari onnistui torjumaan laukauksen. Jaakko Ahokas ehti ensimmäisenä ripariin, mutta maalivahti oli jälleen pienestä kulmasta lähteneen laukauksen tiellä. Pelikellossa näyttii 16 minuuttia, kun Niko Nuttunen murtautui boksin sisään ja Zulujen pelaaja oli tilanteesta hieman myöhässä kaataen Nuttusen ja pallo vietiin rangaistustäplälle. Kunniatehtävä lankesi Jaakko Ahokkaalle, joka vuorenvarmasti viimeisteli pilkulta johtomaalin. Maalin jälkeen Jipsin pelitempo laski ja Zulut sai otetta pelistä. Vaparihässäkän jälkeen pallo putosi oman maalin edessä päivystäneelle Ahokkaalle, joka hetkeksi unohti kummassa päässä kenttää ollaan ja tykitti pelivälineen kovaa kohti oman maalin alakulmaa. Jipsin onneksi maalilla debytoinut Teemu Holopainen makasi juuri siinä paikassa, mihin Ahokkaan epäonnekas purkuyritys kohdistui ja torjui kudin. Pyöryläinen ei kuitenkaan vielä kimmonnut turvallisille vesille vaan suoraan Zulujen pelaajalle muutaman metrin päähän maalista, josta tämä pääsi laukomaan, mutta Holopainen sai jonkinlaisella jumalallisella johdatuksella venytettyä koipensa vedon pallon kulkutielle ja näin vuoden torjunta oli tehty. Zulut painostivat koko loppujakson ajan, mutta silti JPS oli lähempänä maalintekoa. Puolen tunnin kohdalla Timo Eirola sai päänsä väliin Riku Lambergin kulmapotkuun, mutta mustapaitojen epäonneksi kuula kimposi ylärimasta maaliviivalle ja siitä siivottiin väljemmille vesille. Vielä muutama minuutti ennen jakson loppua Saari pääsi laukomaan hyvästä paikasta boksin sisältä, mutta veto painui yli maalin.

rn

Toisen jakson kaava oli hyvinkin pitkälti sellainen, että Zulimanit ei pallon saatuaan juurikaan turvautunut pelinrakenteluun, vaan lähetti pitkää palloa kohti JPS:n boksia ja pyrki rakentamaan tilanteita tällä tavalla. Muutamia hässäköitä kotijoukkue saikin aikaiseksi Jipsin maalille, mutta selkeitä maalintekotilanteita se ei oikeastaan pystynyt rakentamaan. JPS sen sijaan oli lähellä maalintekoa useampaankin otteeseen. Ensin puolikuntoisena pelannut Mikko Huhtiniemi pääsi Ahokkaan tarjoilusta nokikkain maalivahdin kanssa, mutta tämä veti tilanteessa pitemmän korren. Seuraavaksi Nuttunen puski keskityksestä nätin roikkupallon, mutta veskari sai venytettyä näppinsä väliin, joista pallo ohjautui ylärimaan ja siitä Huhtiniemen päähän joka puski kuulan maalin, mutta tilanne vihellettiin paitsioksi. Vielä pelin lopussa Ville Kujanpää tuhri Ahokkaan tarjoilusta yhden maukkaan tekopaikan. JPS taisteli leijonan lailla ottelun loppuun ja päätösvihellyksen kaikuessa Keskuskentällä loppunumeroiksi kirjattiin 0-1.

rn

Saaliiksi Kuopiosta saatiin siis arvokkaat kolme pistettä, mutta ne saattoivat loppukautta ajatellen käydä melko kalliiksi. Jipsi lähti peliin riskillä peluuttaen puolikuntoisia miehiä ja se kostautui, sillä neljän avainpelaajan (Huhtiniemi, Nuttunen, Santeri Paajanen ja Eemeli Jokinen) vammat uusiutuivat. Onneksi joukkue sai Holopaisen lainaan ja Aarne Ylösen takaisin rinkiin, sillä muuten peli Zuluja vastaan olisi päätetty vajaamiehisenä. Maanantain elintärkeän KuFu-pelin avauskokoonpano näyttäisi muodustuvan melko mielenkiintoiseksi ja vaihtopenkki ei todennäköisesti tule jäämään leveydellään historiankirjoihin. Ottelu alkaa Vehkalammen stadionilla maanantaina klo 20.

rn

Zulimanit – JPS 0-1 (0-1)

rn

16 min 0-1 Ahokas rp

rn

JPS: Teemu Holopainen – Marcus Åberg, Timo Eirola, Joonas Heino, Riku Lamberg – Lasse Saari (v), Santeri Paajanen (51 min Anton Stutzle), Niko Nuttunen (70 min Ville Kujanpää), Eemeli Jokinen (9 min Kimmo Väre), Mikko Huhtiniemi (90 min Aarne Ylönen) – Jaakko Ahokas


Näytä lisää uutisia