JPS uhmaa Vehkalammen Huima-peikkoa

JPS kohtaa kauden kahdeksannessa ottelussaan kotipyhätössään Vehkalammen hornankattilassa Äänekosken Huiman. Pelin ennakkoasetelmat eivät numeroiden valossa voisi olla paljon selkeämmät. JPS on sarjan kärjessä ja on kerännyt 18 pistettä häviten ainoastaan yhden ottelun. Huima taasen löytyy sarjataulukon vastakkaisesta päästä eli jumbosijalta. Sillä on kuudesta ottelusta kasassa viisi pistettä. Tulossa pitäisi kaikkien matemaatikan lakien mukaan siis olla selvä kotivoitto. Huomattavaa kuitenkin on, että Huiman maaliero on ainoastaan kaksi täppää miinuksella, joten joukkue on kärsinyt niukkoja tappioita.

Jipsillä on muutamalta viime vuodelta ainoastaan huonoja muistoja Vehkalammella pelatuista Huima-otteluista. Juuri ennen sarjan alkua pelattu harjoitusottelu päättyi vieraiden 0-1 voittolukemiin. Samoihin lukemiin päättyi myös viime kauden sarjaottelu. Edelliskaudella JPS sai kotiottelustaan saalistettua sentään pisteen 2-2 lukemilla. Nyt olisi siis korkea aika karistaa Huima-peikko harteilta ja ottaa ensimmäiset täydet pisteet yhdistetyn Itä- ja Keski-Suomen Kolmosen aikakaudella.

Huiman miehistö koostuu pääosin hyvin nuorista pelaajista. Tätä edesauttaa vielä se, että joukkueella on yhteistyösopimus JJK:n A-junioreiden kanssa. Tämä sopimus onkin näkynyt vahvasti Huiman kokoonpanoissa tällä kaudella, sillä noin puolet avauskokoonpanosta on pelistä toiseen ollut JJK:n miehiä. Nähtäväksi jää, minkälaisella miehstöllä Huima sunnuntaina Vehkalammelle juoksee.

JPS:n lopullinen kokoonpano selviää vasta ottelupäivänä. Varmuudella poissa ovat Aapo Autio, Anton Stytzle, Esko Häyrynen, Veli-Matti Tranberg, Jarkko Jokiranta ja Simo Kinnunen. Mikko Huhtiniemen, Lasse Saaren ja Aapo Salopellon pelikunto selviää ennen peliä tehtävässä lääkärintarkastuksessa.

Ottelu alkaa Vehkalammella klo 16. Otteluun on ilmainen sisäänpääsy kuten aina ja kahviopalvelut ovat normaalisti käytössä.


Näytä lisää uutisia