JPS jatkoi voittokulkuaan Siilinjärvellä

JPS matkusti Siilinjärvelle SiPS:in vieraaksi kauden kolmannessa ottelussaan. Jipsillä oli huonoja muistoja viime kaudelta Ahmon tekonurmella samaisessa kamppailussa, jossa JPS pelasi ehkä kauden huonoimman pelinsä häviten lukemin 3-0. Joten hampaankoloista löytyi jonkin verran tavaraa päivän peliä silmällä pitäen. Jipsin loukkaantumistilanne oli helpottanut sen verran, että riveihin saatiin takaisin kapteeni Mikko Huhtiniemi ja ensimmäistä kertaa tällä kaudella Lasse Saari, joka teki ottelussa myös debyyttinsä punanutussa sarjapelin merkeissä.

JPS aloitti ottelun todella vahvasti ja jo 6 minuutin kohdalla vierailijat siirtyivät johtoon. Aapo Autio taisteli pallon Huhtiniemelle, joka eteni oikeaa laitaa pitkin ja keskitti maalille. Eemeli Jokinen ryntäsi pallon yhdessä vastustajan puolustajan kanssa ja peliväline pomppi tilanteeseen taustalta nousseen Jaakko Ahokkaan jalkoihin, joka sai vasurillaan hyvän osuman pomppupalloon ja pyöryläinen löytyi SiPS:in maalista.

Jaakko Ahokas iski Jipsin ensimmäisen osuman

Vain kaksi minuuttia tästä ja JPS sai rajaheiton oikealta. Ahokas linkosi pitkän kaaren maalin eteen, josta Autio pääsi yllättävän helposti ohjaamaan pallon verkkoon. JPS:n maalien jälkeen ensimmäinen jakso sujui melko tasaisissa merkeissä SiPS:in hallitessa palloa hieman vierailijoita enemmän. Kotijoukkue ei kuitenkaan saanut rakennettua kunnollisia maalipaikkoja lukuun ottamatta lukuisia kulmapotkuja, joista useat aiheuttivat melkoista hämmennystä JPS-maalilla. Kotijoukkueen ehkä paras paikka tuli puolen tunnin pelin jälkeen, kun SiPS:in pelaaja pääsi ajamaan boksiin ja laukomaan, mutta hienon ottelun topparin paikalla pelannut Joonas Heino pääsi liukkarilla blokkaamaan laukauksen. Jipsillä oli vielä yksi hyvä tilanne ennen taukoa, kun Marcus Åberg ajoi oikealta sisään boksiin ja keskitti matalan pallon maalille, mutta Jokinen ei aivan ehtinyt liukua kuulaa sisään.

Toisen jakson alussa Åberg lähetti jälleen keskityksen, josta lopulta muotoutui vaarallinen laukaus, mutta pallo painui niukasti ohi takakulmasta. SiPS sai paikan kavannukseen, kun JPS-puolustuksen lievän sekoilun jälkeen kotijoukkueen hyökkääjä pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta veto suuntautui selvästi yli maalin. JPS näytti jo iskevän viimeisen naulan SiPS:in arkkuun, kun pallo toimitettiin maaliin Ahokkaan pitkän sivurajaheiton jälkeen, mutta tilanne tuomittiin paitsioksi, mitä se ei missään nimessä ollut. 64 minuutin kohdalla SiPS sai jälleen yhden kulmapotkun ja tällä kertaa se tuotti tulosta. Pallo toimitettiin takatolpalle, jossa SiPS:in pelaaja nousi korkeimmalle ja puski pelivälineen etutolpalle, jossa ensimmäisenä päänsä pallon eteen sai Sami Levy (joka on SiPS:in kotisivujen mukaan syntynyt 3.2.2010) jonka pusku painui tolpan kautta sisään. Maalista SiPS sai uutta virtaa peliinsä ja onnistui luomaan hieman painetta Jipsin maalille, mutta 73 minuutin pelin jälkeen JPS siirtyi jälleen kahden maalin johtoon. Juuri kentälle vaihdettu Saari riplaili itsensä boksiin ja pallo päätyi pienen pomputtelun jälkeen Santeri Paajasen jalkoihin, joka otti yhden tikin eteenpäin ja laukoi pelivälineen varmasti takakulmaan. Lukemat 1-3 ja siilinjärveläisten selkärangan katkeaminen kuului Kuopioon saakka.

Santeri Paajanen teki ensimmäisen maalinsa JPS-paidassa

Viisi minuuttia myöhemmin vierasjoukkue iski lopullisen niitin ottelulle. Pallo pyöri jonkin aikaa kotijoukkueen boksissa, kunnes Huhtiniemi pääsi laukomaan hyvästä paikasta. Veto epäonnistui sen verran, että maalivahti onnistui sen torjumaan, mutta ripari päätyi Autiolle, joka onnistui kääntymään pallon kanssa ja toimittamaan sen vasurillaan verkon perukoille. Loppupeli olikin sitten pelkkää kosmetiikkaa ja näin tärkeät vieraspisteet JPS:lle lukemin 1-4.

Aapo Autio oli jälleen vahvassa vireessä iskien kaksi maalia

JPS jatkaa näin voittoisaa kulkuaan Itä- ja Keski-Suomen Kolmosen kärjessä. Tässä ottelussa Jipsin pallollinen peli oli kaukana parhaastaan ja harhasyöttöjä tuli ottelun aikana aivan liian suuri määrä. Tällä kertaa viimeistely oli kuitenkin kuosissaan ja se varmisti voiton. Autio pelasi jälleen vahvan ottelun ja nosti maalisaldonsa viiteen kolmessa ottelussa. Lisäksi etenkin keskiakselin pelaajat, topparipari Heino-Timo Eirola ja keskikentän pohjan Paajanen-Simo Ihalainen pelasivat vahvan ottelun.

SiPS - JPS 1-4 (0-2)

6 min (0-1) Ahokas

8 min (0-2) Autio (Ahokas)

64 min (1-2) Levy

73 min (1-3) Paajanen

78 min (1-4) Autio (Huhtiniemi)

JPS:n kokoonpano: Anssi Korkiakoski - Marcus Åberg, Timo Eirola, Joonas Heino, Riku Lamberg - Mikko Huhtiniemi, Simo Ihalainen (84 min Ville Hämäläinen), Santeri Paajanen (v) (84 min Jarkko Jokiranta), Eemeli Jokinen (73 min Lasse Saari), Jaakko Ahokas (77 min Simo Kinnunen) - Aapo Autio (84 min Ville Kujanpää)

-VK-


Näytä lisää uutisia