JPS miniturnauksen kakkoseksi

JPS pelasi sunnuntaina Vehkalammella kolmen joukkueen miniturnauksen, jonka muut osallistujat olivat BET ja STPS (pelaa Kaakkois-Suomen Kolmosessa). Peliaika oli 2x30 min. JPS pelasi ottelunsa peräkkäin, ensin oli vastassa BET ja heti perään otettiin mitttaa STPS:sta.

BET-ottelun alku oli juuri sellaista peliä, mitä sunnuntaiaamulta voi odottaa. Eli melko uneliasta. BET oli alussa ehkä hieman enemmän hereillä ja siirtyikin johtoon noin 10 minuutin jälkeen. Sinisilmät saivat sivuvaparin läheltä rangaistusalueen rajaa, josta pallo toimitettiin matalana maalille. Maalin edessä ensimmäisenä pallossa oli kärppänä Timo Eirola, joka siirsi pelivälineen varmalla sijoituksella oman maalin alakulmaan. Vastustajan osuma sai jipsiläisetkin vihdoin hieromaan unihiekat silmistään ja peli alkoi rullaamaan hieman paremmin. Vartin kohdalla tämä hienoinen ryhdistäytyminen johti tasoitusmaaliin. Santeri Paajanen taisteli pallon hyvin keskialueella ja kuula päätyi Ville Kujanpäälle. Tämä lähetti Jaakko Ahokkaalle läpisyötön, johon puolustaja pääsi kuitenkin ensimmäisenä väliin, mutta epäonnekseen hän siirsi pelivälineen ohi vastaantulleen maalivahdin ja Ahokas pääsi tälläämään pallon tyhjään maaliin. Heti toisen jakson alussa Alimou Diallo pääsi läpiajoon Mikko Huhtiniemen läpisyötöstä, mutta maalivahti oli tässä tilanteessa vielä etevämpi. Diallo sai uuden mahdollisuuden 40 minuutin kohdalla, kun BET:in maalivahti nyrkkeili todella omituisesti Lasse Saaren kohopallon takatolpalta etutolpalle, josta Diallo pääsi laukomaan pallon verkkoihin. JPS teki vielä yhden maalin noin 5 minuuttia ennen pelin loppua. Riku Lamberg syötti pystyyn Diallolle, joka kuljetuksen jälkeen siirsi pallon keskelle Saarelle, joka laukoi pelivälineen varmasti maaliin. Näin JPS voitti ensimmäisen pelin lukemin 3-1.

Toisessa ottelussa vastaan tuli uusi tuttavuus STPS. Ensimmäinen jakso ottelusta oli melko tasaista pelailua STPS:n kuitenkin ollessa hieman niskan päällä. Puoliajalla nähtiin yksi maali ja siitä vastasivat savonlinnalaisvieraat. Kulman jälkitilanteesta pallo pelattiin keskelle, jossa STPS:n pelaaja pääsi melko vapaasti siirtämään pyöryläisen JPS-maalin alakulmaan. Toisen jakson JPS aloitti vahvasti ja tasoitus syntyi ennen kuin yksikään STPS-peluri pääsi koskemaan palloon. Kuvio päättyi Saaren läpisyöttöön Diallolle, joka ohitti vastustajan maalivahdin varmasti. Loppupeli oli aika pitkälti STPS:n hallinnassa, kun JPS-pelurit alkoivat selvästi väsyä ja liikettä ei enää löytynyt tarvittavasti. Maaleja ei kuitenkaan enää ottelussa syntynyt ja täten lopputulos oli veljellinen 1-1. (Toisen pelin raportti on hieman torso johtuen siitä, että toimittaja rämpi suurimman osan pelistä kentän ulkopuolella vyötärönsyvyisessä lumessa hakemassa ohi lauottuja palloja)

Turnauksen viimeisessä ottelussa STPS voitti BET:in lukemin 4-0, joten turnausvoitto meni maalierolla Savonlinnaan.

Nyt Jipsillä on kahden viikon ottelutauko. Seuraava ja samalla viimeinen harjoitusottelu pelataan sunnuntaina 17.4. Vastustaja ei ole vielä selvillä.

JPS:n kokoonpano BET:tiä vastaan: Veli-Matti Tranberg, Joonas Heino, Esko Häyrynen, Timo Eirola, Riku Lamberg, Santeri Paajanen, Simo Ihalainen, Lasse Saari, Mikko Huhtiniemi, Jaakko Ahokas, Ville Kujanpää, Olli Väisänen, Alimou Diallo, Kimmo Väre, Simo Kinnunen

Kokoonpano STPS:aa vastaan: Sama kuin BET:tiä vastaan miinus Kujanpää.


Näytä lisää uutisia