Veiterä- TOPV

Auringonpaiste hellii edelleen Viitaniemessä. Viitossijasta päästiin pelaamaan puhtaalla kentällä, mikä tuo maalivahdille omat ongelmansa kentän pohjoispäädyssä.

Peli kuitenkin on alussa melko paljon vihreässä päädyssä, eli aurinko ei haittaa niin paljoa. Maalin tekoon ei vielä kyetty. Torniolaisen otettua jäähyn ote kuitenkin kääntyi ja VEiterä meni nopeasti 2-0 johtoon. Topv sai vielä rangaistuslyönnin, mutta epäonnistui ja heti perään uudestaan, kun läpiajo päättyi maalivahdin torjuntaan.

20 min kohdalla Räisänen kuittaa äskeisen jäähynsä ja moken syötöstä purjehtii maalintekoon. tilanteeksi 2-1.

Pian Hatara pääsi hyvään vauhtiin ja lisäsi Veiterän johtoa viidellä maalilla 6-1een.

Ottelu päättyi lopulta 8-2. Näin Veiterä sijoittui turnauksessa 5. ja TOPV 6.

Molemmille joukkueille hyvää kotimatkaa!


Näytä lisää uutisia