TUL-cup: ToVe - JPS 0-5 (0-0)

rn

TUL-cupin toinen päivä aloitettiin epäinhimilliseen aikaan. JPS:n ja ToVe:n välinen koitos alkoi klo 8.30 sunnuntaiaamuna. Tämä ja edellisen päivän pelit eivät voineet olla näkymättä joukkueiden otteissa. Pelin tempo ei päätä huimannut ja epäonnistuneita suorituksia tuli varsinkin alussa melko paljon. JPS sai kuitenkin heti hyvää painetta ToVe:n päätyyn ja ensimmäisen 10 minuutin aikana paine tuotti muun muassa kuusi kulmapotkua. Paras tilanne avautui alussa Mikko Huhtiniemelle, joka pääsi täysin vapaasti ohjaamaan keskitystä maalin kulmalta, mutta yritys epäonnistui karkeasti. 16 minuutin kohdalla Aapo Autio sai mainion tekopaikan, kun Eemeli Jokinen jatkoi pallon pitkän pystysyötön jälkeen keskelle Autiolle, mutta maalivahti onnistui jalkatorjunnalla pelastamaan tilanteen. 24 minuutin pelin jälkeen Autio pääsi puolittaiseen läpiajoon ja yritti nostaa pallon maalin yli alueen ulkopuolelle tulleen veskarin, mutta tämä torjui tilanteen kädellään. Käsittämättömästi tuomari nosti tilanteesta ainoastaan keltaisen kortin. Juuri ennen taukoa Marcus Åberg pääsi vielä hyvästä paikasta yrittämään viimeistelyä Aution syötöstä, mutta kärsällä lähetetty laukaus painui yli.

rn

Kenen leijonanharja hulmuaa kuvassa?

rn

Toinen jakso jatkui siitä mihin ensimmäinen päättyi eli Jipsin kannalta turhauttavasti. Maalinteon kanssa koettiin suurta tuskaa. Vihdoin 43 minuutin kohdalla kuparinen rikkoutui. Jaakko Ahokas lähetti pitkän pystysyötön Eemeli Jokiselle joka murtautui puolittaiseen läpiajoon ja onnistui laukomaan pallon maalivahdin kautta verkon perukoille. Kaksi minuuttia tästä ja JPS iski toistamiseen. Autio lähetti matalan keskityksen laidalta ja keskelle oli Ahokas jäänyt täysin vapaaksi eikä hän erehtynyt. 0-3 maali syntyi rangaistuspotkusta, kun pelikellossa oli 52 minuuttia. Ahokas hankki pilkun ja viimeisteli itse varmasti. Kolme minuuttia ennen loppuvihellystä kärkeen vaihdettu maalivahti Veli-Matti Tranberg näytti, että hänelle on käyttöä myös kenttäpelaajana. Timo Eirola roiskaisi pitkän pallon ToVe:n alueelle, jossa Tranberg röyhi itsensä ensimmäisenä palloon ja siirsi pelivälineen ulkosyrjällä ohi vastaan tulleen maalivahdin. JPS onnistui vielä kerran kun Åberg lähetti jälleen loistavan keskityksen oikealta ja Lasse Saari puski pallon komeasti takakulmaan.

rn

JPS jatkaa siis edelleen kolmen ottelun jälkeen puhtaalla pelillä ja myös oma päästettyjen maalien sarake näyttää nollaa. TUL:n mestaruus ratkaistaan JPS:n ja TPV:n kesken näiden keskinäisessä ottelussa, joka alkaa klo 15.40.

rn

JPS:n avaus: Anssi Korkiakoski – Joonas Heino, Anton Stutzle, Esko Häyrynen, Riku Lamberg – Simo Kinnunen, Santeri Paajanen, Olli Väisänen, Eemeli Jokinen, Mikko Huhtiniemi – Aapo Autio

rn

Vaihdosta: Marcus Åberg, Kimmo Väre, Jaakko Ahokas, Lasse Saari, Veli-Matti Tranberg, Timo Eirola

rn

-VK-


Näytä lisää uutisia