JPS ja FCV tasasivat virtuaaliset pisteet

JPS kohtasi sunnuntai-iltana toisen kerran harjoitusottelussa FCV:n. Ensimmäinen peli oli päättynyt vaajakoskelaisten 2-0 voittoon.

Peli alkoi jipsiläisittäin haparoiden ja jo muutaman minuutin pelin jälkeen Tomi Karlstedt pääsi läpiajoon, mutta hyvin vastaan tullut Anssi Korkiakoski onnistui torjumaan tilanteen. Tämän jälkeen peli jatkui suhteellisen tasaisissa merkeissä, mutta 20 minuutin pelin jälkeen JPS onnistui maalinteossa. Mikko Huhtiniemi ja Aapo Autio pelasivat nopean seinäpelin jonka jälkeen ensin mainittu pääsi karkaamaan läpiajoon, jonka päätteeksi viimeisteli varmasti johtomaalin. Puolen tunnin pelin jälkeen FCV:lle avautui loistava tilaisuus tasoitukseen. Pallo pelattiin sivuvaparista takatolpalle, jonne oli täysin vapaaksi unohdettu Joonas Laaksonen, mutta hänen puskunsa osui ainoastaan tolppaan. FCV:llä oli vielä toinen tilaisuus ensimmäisellä jaksolla, kun Jukka Kosonen pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta hänen laukauksensa epäonnistui.

Toinen jakso alkoi Jipsin osalta mainiosti. Vain muutama minuutti oli pelattu, kun pallo heitettiin sivurajasta Eemeli Jokiselle. Tämä jatkoi pallon matalana keskelle, jossa FCV:n maalilla pelannut Sami Myllymäki hieman haparoi ja pallo päätyi Huhtiniemelle. Hän ei itse pystynyt laukomaan, mutta pudotti pallon taaksi Lasse Saarelle, joka niittasi pallon varmasti etukulmaan. 2-0 maalin jälkeen Jipsin peli alkoi kuitenki seota pahemman kerran. Lieneekö pelureiden jaloissa hieman painanut lauantai-illan cup-ottelu vai mikä, mutta FCV alkoi koko ajan hallita peliä enemmän ja enemmän. Reilun 50 minuutin jälkeen FCV onnistui kaventamaan. Rangaistusalueen rajalla tapahtuneen seinäpelin jälkeen Karlstedt löysi itsensä jälleen nokikkain Korkiakosken kanssa ja tällä kertaa hän ei erehtynyt vaan viimeisteli varmasti 2-1 kavennuksen. FCV jatkoi painostustaan ja tunnin kohdalla joukkue onnistui tasoittamaan hienolla maalilla. Tilanne alkoi jälleen seinäsyötöllä omalla alueella, jonka jälkeen peliväline pelattiin vasempaan laitaan täydessä vauhdissa olevalle Kososelle, joka jatkoi pallon keskelle puolustuslinjan eteen, missä Karlstedt iski komeasti toisen maalinsa. Jipsille avautui pian tämän jälkeen hyvä tilanne kaapata johtoasema takaisin itselleen. Autio pääsi hyvästä paikasta puskemaan kulmapotkun jälkeen, mutta pusku epäonnistui ja osui miestä omaan käteen. Tämän jälkeen pelissä ei enää maaleja nähty ja viimeisestä 10 minuutista ei ole raportoivaa, sillä toimittaja joutui poistumaan paikalta.

JPS jatkaa pelejään ensi viikonloppuna Eerikkilässä, jossa joukkue osallistuu TUL:n mestaruusturnaukseen.

JPS:n avaus: Anssi Korkiakoski - Marcus Åberg, Esko Häyrynen, Timo Eirola, Kimmo Väre - Lasse Saari, Anton Atutzle, Santeri Paajanen, Eemeli Jokinen, Mikko Huhtiniemi - Aapo Autio

Vaihdosta: Joonas Heino, Olli Väisänen, Simo Kinnunen, Viljo Väisänen, Eetu Komu

-VK-


Näytä lisää uutisia