Kampparit valitsi JPS:n puolivälieräparikseen!

Runkosarjan voittajana pääsi Mikkelin Kampparit valitsemaan ensimmäisenä puolivälierä vastustajansa. Valinta osui Jipsiin. Kamppareiden nettisivujen mukaan valinnassa painoittui Jyväskylän sijainti ja vahva usko siihen, että  "mustien" peli saadaan omalle hyvälle tasolleen.

 Kampparit kävi viimeksi Jyväskylässä helmikuun alussa ja vei voiton numeroin 4-8. Pudotuspelit ovat aina oma lukunsa. Kampparit lähtee suurena ennakkosuosikkina ja runkosarjan voittajana otteluihin. Mikkeliläisten tavoitteenakin ennen sarjan alkua oli finaalipaikka. Kamppari-faneja on varmasti  odotettavissa jo ensimmäiseen kohtaamiseen  Viitaniemeen!

 JPS taas lähtee otteluihin haastajan ja kiusaajan roolissa. Taistelulla ja pelistä nauttimisella lähdetään iskemään kapuloita rattaisiin Kamppareiden mestaruushaaveille. Onnistua täytyy joka osa-alueella, niin vahvasti tänä kautena Kampparit on porskuttanut.

 Viime kotiottelussa puhuttanut Viitaniemen tekojään kunto on koskettanut luistelevaa väkeä laajemminkin. Kovalla pakkasella ja suurilla lämpötilan vaihteluilla syntyvät railot ovat vaarallisia. Kenttähenkilökunta on luvannut tehdä kaikkensa korjatakseen jään pelattavaan kuntoon. Kesällä olisi sitten tarkoitus tehdä pohjalle "ensiapu"- korjaus.

 Tulehan sinäkin kannustamaan pitkästä aikaa pudotuspeleihin päässyttä JIPSIÄ. Ottelu Viitaniemessä alkaa keskiviikkona 23.2 klo 19.00   TERVETULOA!!!

puolivälierät jatkuvat JPS:n osalta seuraavasti:

LA 26.2 Mikkeli, Kampparit - JPS klo 15

Tarvittaessa: SU 27.2 Mikkeli, Kampparit - JPS klo 13

Puolivälieräparit:

Kampparit - JPS, Akilles - Narukerä, OLS - ToPV, HIFK-Veiterä


Näytä lisää uutisia