Joni Vuopio maalarina Suomi-paidassa !

rn

Suomella hyvä avauspäivä

rn
rn

Jääpallon 19-v PM kisat

Ruotsi – Suomi 4-4 (1-0), RL kilpailu 2-3

Ruotsalaiset aloittivat terävästi ja ottivat pelin ohjat käsiinsä. Ottelun kahdeksannella minuutilla syntyi ”odotettu” maali 1-0 Kristoffer Fagerström. Ensimmäinen jakso oli lopulta varsin tasainen ja tauolle mentiin Ruotsin johtaessa 1-0.

Toinen jakso käynnistyi suomalaisittain hyvin, Joni Vuopio tasoitti Josua Erosen syötöstä luvuiksi 1-1. Ruotsi sai otetta peliin ja heidän neljännestä kulmalyönnistä Martin Söderberg iski 2-1 johtomaalin. 3-1 johtomaalin iski Kristoffer Fagerström. Suomi sai juonesta kiinni ja toisen jakson puolivälissä Teemu Määtän kahdella täysosumalla peli oli tasan 3-3. Jakson lopussa Ruotsi painosti ja Martin Söderberg onnistui viimeistelemään 26 minuutilla 4-3 johtomaalin, mutta Joni Vuopio nosti Suomen tasatulokseen 20 sekuntia ennen ottelun loppua. Suomi voitti rangaistuslyöntikilpailun 2-3 ja RL kisan tulosta käytetään mikäli joukkueet päätyvät tasatulokseen.

Suomi – Norja 3-0 (2-0)

Ottelu käynnistyi varsin tasaisesti ja ensimmäisen 18 minuutin jälkeen Suomella oli kolme kulmalyöntiä ja norjalaisilla viisi. Suomi otti aikalisän ja  20 minuutin pelin jälkeen ote siirtyi suomalaisille. Roope Juvonen vei Suomen 1-0 ottelun 26 minuutilla ja Joni Vuopio iski 2-0 taukoluvut kaksi minuuttia myöhemmin.

Toinen jakso oli rikkonainen ja molempien joukkueiden pelaajat alkoivat kuluttaa jäähypenkkiä, Suomi 3 x 6 minuuttia, Norja 3 x 6 minuuttia. Norjalaisilla oli ottelussa omat paikkansa, mutta mv. Niko Laakso pystyi pelaamaan 0-pelin Suomelle. Niko-Valtteri Koivula iski ottelun lopullisen ratkaisun Teemu Määtän syötöstä ottelun viimeisellä minuutilla ja loppunumerot olivat 3-0.

Suomi kuritti Norjaa maalein 9-1

Jääpallon 19-vuotiaiden PM kisoissa toisena kisapäivänä Suomi kohtasi toistamiseen Norjan ja ratkaisi ottelun jo ensimmäisellä jaksolla. Suomi sai hyvä startin, sillä ottelun toisella minuutilla Joni Vuopio avasi maalihanat Ville Utin syötöstä. 0-2 syntyi rangaistuslaukauksesta, jonka Tomi Räisänen toimitti varmasti verkon perille. Ottelu jatkui suomalaismerkeissä ja ottelun kolmas maali syntyi 17 minuutilla Teemu Määtän toimesta. Kuusi minuuttia ennen taukoa Josua Eronen iski Suomen johtoluvuiksi 0-4.

Toisella jaksolla suomalaiset jatkoivat siitä mihin ensimmäinen jakso päätettiin, kahdeksan minuutin pelin jälkeen tulostaululla komeilivat luvut 0-6 Josua Erosen viimeisteltyä kaksi täysosumaa - Eroselle puhdas hattutemppu!. Pientä norjalaislohtua toi Emil Sandoy rikkomalla kuparisen 44 minuutilla. Norjalaiset hyytyivät ja Teemu Määtän, Juuso Johanssonin ja Aleksi Seppäsen maaleilla päästiin lopputulokseen 1-9.

Suomen valmennusjohto oli tyytyväinen ottelun kulkuun "Tasapainoinen peli koko joukkueelta, teimme eilisen jälkeen pieniä muutoksia puolustuspeliin ja ne toimivat hyvin. Hyökkäypeli oli monipuolisempaa ja pelinavaukset sujuivat hyvin. Vahva joukkuepelaaminen puolustuspelin kautta oli ottelun ratkaisu" kertoi valmentaja Markus Saukkonen ottelun jälkeen.

Sunnuntaina Pohjoismaiden mestaruus ratkennee turnauksen päätösottelussa Suomi - Ruotsi, ellei Norja tee aamuottelussa jättiyllätystä.

Suomi - Ruotsi 0-3 (0-1)

Kisojen viimeisessä ottelussa panoksena oli Pohjoismaiden mestaruus. Suomen joukkue oli hyvin latautunut ja ottelu alkoi Suomen painostuksella. Ensimmäisen 13 minuutin aikana Suomi sai aikaiseksi kolme tuloksetonta kulmalyöntiä ja yhden läpiajon. Ruotsi iski heti ensimmäisestä kulmalyönnistään johtomaalin ottelun 14 minuutilla. Ottelun 22 minuutilla Suomi sai rangaistuslyönnin, mikä kuitenkin epäonnistui. Jakson lopussa paine kasvoi Ruotsin maalilla, mutta huolimatta hyvistä paikoista ja viidennestä kulmalyönnistä jäi kuparinen rikkomatta ensimmäisellä jaksolla.

Toinen jakso käynnistyi ruotsalaisten merkeissä ja ottelun 39 minuutilla Kristoffer Fagerström vei Ruotsin 0-2 johtoon ja 41 minuutilla maalintekijänä oli Pelix Persson. Suomen joukkueenjohto otti aikalisän mutta muutokset eivät auttaneet ruotsalaisten tiivistä puolustuspeliä vastaan. Suomen pelaajien luistelu hiipui ja Ruotsi pystyi luomaan ottelun lopussa muutman tilanteen mutta ottelussa ei syntynyt enää lisämaaleja.

Suomen joukkueen valmentaja Timo Aaltonen oli tyytyväinen koko joukkueen esitykseen turnauksen aikana. "Loppuottelussa meillä oli ensimmäisellä jaksolla paikkamme mm. missattu rankkari. Tänään haastoimme ruotsalaiset mutta hyökkyspäässä viimeistely ontui. Ruotsi pelasi taktisesti hyvin, päästyään johtoasemaan he panostivat puolustamiseen ja iskivät onnistuneesti vastaiskuista".

Suomen joukkueesta kisojen parhaana maalivahtina palkittiin Niko Laakso ja parhaana puolustajana palkittiin Joni Vuopio.

"Vupi" heitti kolme häkkiä avauspäivänä!

Ja lauantaina Norja pelissä 1+1.

Jääpallo, 19-v PM-kisat Pori

 

Ruotsi - Suomi 4-4 (1-0) Suomi voitti RL kilpailun 3-2, RL tuloksella on merkitystä mikäli joukkueet päätyvät tasapisteisiin.

Suomen maalit: Joni Vuopio 2 ja Teemu Määttä 2

 

Suomi – Norja 3-0 (2-0)

Suomen maalit: Roope Juvonen, Joni Vuopio, Niko-Valtteri Koivula

 

Otteluohjelma:

21.1.2011
15:30 Ruotsi-Suomi 4-4 (1-0), RL 2-3
18:15 Avajaiset
19:00 Suomi-Norja 3-0 (2-0)

22.1.2011
12:00 Norja-Ruotsi  0 - 8  (0-4)
15:30 Norja-Suomi  1 - 9  (0-4)

23.1.2011
08:30 Ruotsi-Norja  5 -1
11:30 Suomi-Ruotsi 0 - 3

Ruotsi voitti PM-kullan!

Linkki : http://www.u19bandy.com/

Lähde: Suomen Jääpalloliitto

rn
rn

Näytä lisää uutisia