21. päivän luukku

Joulu lähenee, mutta JPS- pukilla riittää edelleen lahjoja kontissaan. 21. päivän luukun takaa ponnahtaa esiin turkulaisen jalkapallokoulun kasvatti Niko "Nude" Nuttunen. Nuttunen oli viime kaudella JPS:n keskikentän keskustan vakiomiehiä yhdessä kapteeni Mikko Huhtiniemen kanssa. Hieman puolustavasta roolistaan huolimatta mies ehti kauden aikana neljästi myös maalintekoon. Nuttusen vahvimpina puolina voidaan pitää pelin lukemista ja rauhallisuutta pallon kanssa. Kauden 2011 alkupuolen Jipsi joutuu tulemaan toimeen ilman Nuttusta, sillä hän lähtee tammikuussa vaihto-oppilaaksi Newcastleen, mutta näillä näkymin mies on palaamassa joukkueen vahvuuteen kesäkuun alussa.

"Raskain mielin jätän JPS:n muutamaksi kuukaudeksi. Aion kuitenkin mennä Newcastlessa pelaamaan johonkin joukkueeseen, jotta olen täydessä iskussa palatessani Jyväskylään. Eiköhän Newcastle päästä minut kesätauon ajaksi JPS:n riveihin", Nuttunen myhäilee.

Tulevalta kaudelta Nuttusen odotukset ovat korkealla JPS:n menestyksen suhteen. "Uskon että meillä tulee olemaan vieläkin kovempi joukkue kuin viime kaudella. Tietenkin tässä vaiheessa on vielä vaikeaa sanoa, minkä näköinen joukkue tulee olemaan kauden alkaessa, mutta tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että materiaali on leveämpi. Täytyy itsekin virittää itseni huippukuntoon, jotta peliaikaa olisi tiedossa paluuni jälkeen", Pohjois-Englannin sateisiin suuntaava mies sanoo lopuksi.


Näytä lisää uutisia