Matti Kautto jatkaa päävalmentajana

Viime kaudella JPS:n neljänneksi johdattanut Matti Kautto jatkaa tehtävää myös kaudella 2011. Äänekoskella asuva Kautto oli tyytyväinen tilanteen ratkettua:
- Jipsissä jatkaminen oli oikeastaan ainoa vaihtoehto minulle. Niin päätin tehdä, koska viime kaudesta jäi hyvä maku, mutta jäi myös tunne että pystymme parempaankin. JPS:n todelliset rajat ovat kuitenkin vielä testaamatta. Kokonaisuudessaan urheilullinen ryhmä ja perinteikäs seura ovat houkutteleva yhtälö.

Tulevalle kaudelle Kautto lupaa samankaltaista meininkiä kuin aiemminkin punanutuilla:
- Tiedossa on kovaa työntekoa, mutta hymy huulessa - viime kauden malliin. Pelaajilta odotan vahvaa sitoutumista omien resurssien puitteissa.

Valmennustiimissä jatkaa myös kovan luokan JPS-sydämen omaava seuraikoni Hannu Karjalainen. Karjalainen toimii viime kauden malliin enemmän maalivahtien kanssa. Mahdollisuuksien mukaan valmennustiimiin etsitään vielä yhtä apuvalmentajaa.

-JJ-


Näytä lisää uutisia