Varamiehinen JPS haki pisteet Joensuusta

rn

Jipsillä oli huonohkot lähtökohdat JIPPO-otteluun sillä pelikieltojen ym. syiden takia reissuun saatiin vain 13 miestä. Molempien vakiotoppareiden ollessa pelikiellossa Jaakko Ahokas pudotettiin jälleen alakertaan. Toppariparikseen hän sai Barcelonasta ruotuun palanneen Esko Häyrysen, joka esiintyi ensimmäistä kertaa tällä kaudella avauskokoonpanossa. Myös debyyttinsä avauksessa suoritti laitalinkkinä raatanut Joona Västinen. Lisäksi yleensä laita-akselilla viihtyvät Eemeli Jokinen ja Joonas Heino siirrettiin pakon edessä keskikentän keskelle.

rn

 

rn

Peli alkoi Jipsin kannalta epäonnisesti sillä pallo kaivettiin omasta verkosta jo 6 minuutin pelin jälkeen. Ahokas kompuroi omalla alueella pallon kanssa ja JIPPO:n kärkimies Markus Pippola kiitti karaten läpiajoon ja viimeistelemällä sijoituksella ohi Veli-Matti Tranbergin. JPS ei kuitenkaan tästä lannistunut vaan onnistui tasoittamaan pelin jo kolme minuuttia myöhemmin. Jipsi sai rajaheiton läheltä päätyrajaa, jota lähti heittämään pitkän lingon omaava Ahokas. Ahokkaan heitto tavoitti Häyrysen pään, joka liippasi pallon takatolpalle täysin vapaaksi unohtuneelle Jukka Hanhelalle. Hanhela ei tilanteessa hätiköinyt vaan siirsi hitaalla mutta tarkalla puskulla pelivälineen maalin takakulmaan jättäen JIPPO:n veräjänvartijan voimattomaksi. Kokonaisuudessaan ensimmäinen jakso oli melko hyvin Jipsin hallussa, mutta selviä maalintekotilanteita ei montaa ollut. Yksi tällainen siunaantui Mikko Huhtiniemelle, joka pääsi poikittaissyötön jälkeen kokeilemaan ratkaisua noin 10 metristä, mutta laukauksesta tuli lähes täydellinen huti. ¨Juuri ennen taukoa JIPPO kaatoi kylmää vettä jipsiläisten niskaan. Pallo kimposi Ahokkaan jalasta noin 25 metriin, mistä Timo Tahvanainen lähetti ensimmäisellä kosketuksella todella komean laukauksen takayläkulmaan ja näin tauolle siirryttiin kotijohdossa 2-1.

rn

 

rn

Toinen jakso muistutti kokonaiskuvaltaan pitkälti ensimmäistä. JPS hallitsi peliä ja vyörytti hyökkäyksiä kohti kotijoukkueen maalia vastustajan keskittyessä ensimmäistä jaksoa enemmän vastahyökkäyspeliin. Jipsin tasoitusmaali näki päivänvalon 68 minuutin pelin jälkeen. Jokinen yritti syöttää pystyyn Ville Kujanpäälle, mutta puolustaja pääsi syöttöön väliin, josta pallo kimposi takaisin Jokiselle. Jokinen otti yhden kosketuksen ja ampui pomppupallosta näyttävän putoavan lehden noin 25 metristä, johon JIPPO-veskari sai hieman kättään väliin mutta laukaus oli niin voimakas että pelivälinen päätyi maalin perukoille. Pelin lopullinen ratkaisu syntyi 83 minuutin kohdalla. JIPPO:n puolustaja antoi harhasyötön keskialueella, johon Huhtiniemi pääsi väliin. Hän pelasi pallon pystyyn Marcus Åbergille, joka lähti rynnimään boksiin sisään ja antoi nätin syötön maata pitkin takatolpalle, jonne Jokinen ajoitti juoksunsa täydellisesti ja pääsi siirtämään pallon tyhjään maaliin. Lopussa JIPPO yritti vielä rakentaa painetta Jipsin päätyyn, mutta vierailijat onnistuivat melko helposti kuluttamaan jäljellä olevat minuutit.

rn

 

rn

Näin JPS otti viikon sisään toisen voiton, joissa molemmissa noustiin takaa-ajoasemista tasoihin ja vielä lopussa ohi. JIPPO-pelissä oli lisäksi huomionarvoista se, että pahimpien ganstereiden jäätyä matkasta joukkue selviytyi ottelusta ilman varoituksia. Seuraavaksi sarjapisteistä taistellaan myös sarjan kärkikamppailussa mukana olevaa Zulimaneja vastaan Vehkalammella torstaina 19.8. klo 19:15 alkaen.

rn

 

rn

JPS: Veli-Matti Tranberg – Riku Lamberg, Jaakko Ahokas, Esko Häyrynen, Marcus Åberg – Kasper Mäkelä, Joonas Heino, Eemeli Jokinen, Mikko Huhtiniemi, Joona Västinen (79 min Gustavo Tedesco) – Jukka Hanhela (67 min Ville Kujanpää)

rn

-VK-


Näytä lisää uutisia