JPS putosi cupista

JPS ei onnistunut selättämään cupin neljännen kierroksen ottelussa KuFua, vaan laulukuoro kutsui lukemin 0-1. Näin Jipsi ja KuFu ovat nyt kohdanneet kolmesti ja joka kerta KuFu on poistunut kentältä voittajana.

Ottelu alkoi tasaisissa ja melko hermostuneissa merkeissä. Maalipaikkoja ei pelin alussa juuri syntynyt, koska molempien joukkueiden pelinrakentelu takelteli ja toisaalta puolustukset pysyivät hyvin kasassa. Ensimmäinen maalipaikan puolikas syntyi KuFulle noin 20 minuutin kohdalla, mutta rangaistusalueen ulkopuolelta lähtenyt laukaus suuntautui hieman maalin yli. JPS oli lähempänä maalintekoa ensimmäisellä jaksolla, kun Jaakko Ahokas pääsi ohjaamaan päällään Kasper Mäkelän oikealta laidalta  lähettämää vapaapotkua. Jipsiläisten harmiksi pallo kuitenkin pysähtyi tolppaan. KuFu sai vielä muutaman tilanteen poikasen rakenneltua lähinnä erikoistilanteista, mutta tauolle siirryttiin kiikarilukemissa.

Toinen jakso alkoi lähes yhtä rauhallisissa merkeissä kuin ensimmäinenkin. Maalipaikoilla ei edelleenkään mässäilty kun molemmat joukkueet hoitivat puolustustyöskentelyn tunnollisesti. Pelin ratkaisevaksi osoittautunut hetki koettiin 64 minuutin kohdalla, kun KuFu sai vaparin noin 25 metristä. Pallon taakse asettui Ali Koljonen, jonka lähettämä viuhuva laukaus painui vastustamattomasti JPS-muurin yli maalin perukoille. Maalin jälkeen JPS alkoi keskittyä enemmän hyökkäykseen, joka avasi peliä selvästi. Lähimmäs maalintekoa Jipsistä pääsi Joonas Heino, jonka pusku kulmapotkusta kuitenkin putsattiin pois maaliviivalta. Loppupeli mentiin Jipsin painostaessa ja KuFun iskiessä vaarallisesti vastaan. Kovasta yrityksestä huolimatta JPS ei saanut kuparista rikki ja näin KuFu jatkaa cupin viidennelle kierrokselle.

JPS saa uuden revanssimahdollisuuden KuFusta hyvinkin nopeasti, sillä ottelun uusinta pelataan jo 3.5 Kolmosen avauskierroksella.

JPS:n kokoonpano: Veli-Matti Tranberg - Joonas Heino, Anton Stutzle, Timo Eirola, Marcus Åberg - Eemeli Jokinen, Niko Nuttunen (71 min Matti Kaappola), Mikko Huhtiniemi, Kasper Mäkelä (68 min Joel Nissinen) - Jukka Hanhela (79 min Gustavo Tedesco), Jaakko Ahokas (v)


Näytä lisää uutisia