JPS - KaDy 3-0 (1-0)

JPS sai cupin kolmannen kierroksen otteluun KaDya vastaan jalkeille lähes parhaan mahdollisen miehistön, joten ottelusta ei voitu muuta lähteä hakemaan kuin voittoa. Matsi osoittautui kuitenkin odotusten mukaisesti hyvin vaikeaksi, kun KaDy keskittyi lähes pelkästään puolustamaan omaa maaliaan. Jipsi ei saanut peliään rullaamaan oikeastaan missään vaiheessa ottelua. Maalipaikkoja kyllä luotiin jonkin verran, mutta laukaisutarkkuudessa oli huomattavasti toivomisen varaa. Kun ensimmäisellä jaksolla pallo viuhui viidennen kerran maalin takana olevan korkean verkon yli, Jipsin vaihtopenkillä keskusteltiin että pitäisikö kaupungille ehdottaa korkeampien verkkojen hankkimista. Kertaalleen JPS onnistui kuitenkin ensimmäisellä jaksolla maalinteossa. Niko Nuttunen voitti pääpallon keskialueella ja Nuttusen puskusta Jukka Hanhela pääsi läpiajoon jonka toimitti perille asti kliinisellä varmuudella.

Toisella jaksolla sama virsi jatkui, KaDy puolusti ja JPS hakkasi päätään seinään. Helpottava toinen maali syntyi kun Jaakko Ahokas sai pallon boksin sisällä ja lähetti melko kesyn laukauksen kohti KaDyn maalia, jonka muuten hyvän ottelun pelannut KaDy-veskari onnistui imuroimaan sisään. Jipsin tuska viimeistelyn suhteen jatkui kuitenkin pelin loppuun asti. Kertaalleen pallo saatiin toimitettua ylärimaan kahdesti noin viiden sekunnin sisään Vesa-Matti Alhosen ja Nuttusen toimesta. Yksi maali kuitenkin vielä syntyi ja se olikin päivän komein. Ahokas lähetti kaaripallon boksin rajalle, jossa Hanhela pudotti pelivälineen nätisti rinnallaan taaksepäin Mikko Huhtiniemelle, jonka noin kymmenes laukaus pelissä viuhui komeasti takatolpan viereen. Huhtiniemen aiemmat yritykset pelin aikana olivat olleet kauniisti muotoiltuna aivan susia. 

Peli päättyi siis Jipsin 3-0 voittoon, mutta klassikoiden joukkoon tätä koitosta ei pysty edes Joel Nissinen laskemaan. Tärkeintä kuitenkin että Jipsin taival cupissa jatkuu neljännelle kierrokselle, jonka vastustaja selviää maanantaina pelattavassa ottelussa MPR - KuFu.

JPS:n kokoonpano: Veli-Matti Tranberg - Kasper Mäkelä, Timo Eirola, Anton Stutzle, Joonas Heino - Vesa-Matti Alhonen, Mikko Huhtiniemi (83 min Kimmo Väre), Niko Nuttunen (72 min Gustavo Tedesco), Jukka Hanhela - Joel Nissinen (58 min Ville Kujanpää), Jaakko Ahokas. Penkillä lisäksi Marcus Åberg, Matti Kaappola ja Viljo Väisänen.


Näytä lisää uutisia