Mikkelinreissu vol 2: MiKi - JPS 2-3 (1-2)

JPS matkusti toisena lauantaina peräkkäin Mikkeliin, jossa Urpolan kentällä tällä kertaa vastustajaksi asettui Kaakkois-Suomen Kolmosen nousukamppailuihin ennakoitu Mikkelin Kissat. Jipsi oli liikkeellä melko mielenkiintoisella kokoonpanolla, sillä matkassa ei ollut yhtään varsinaista keskikentän keskustan pelaajaa, joten valmentaja Matti Kautto joutui hieman improvisoimaan kentällistä tehdessään.

Ottelu ei alkanut aivan niin vauhdikkaati kuin viikkoa aiemmin jolloin JPS toimitti pallon vastustajan maaliin jo kahden minuutin pelin jälkeen. Jipsillä oli kuitenkin jälleen hyvä ote pelistä heti alusta lähtien ja ensimmäinen todellinen tekopaikka tuli Ville Kujanpäälle joka pääsi Eemeli Jokisen taistelun jälkeen yrittämään maalivahdista kimmonneesta irtopallosta, mutta laukaus meni puolisen metriä takatolpan ohi. Toinen hyvä paikka oli Joel Nissisellä, jonka nostoyritys maalivahdin yli jäi kuitenkin liian matalaksi. MiKillä oli hyvä tilaisuus siirtyä johtoon, kun heidän pelaajansa oli läpiajossa ja siirsi pallon ohi Jipsin maalilla pelanneen Anssi Korkiakosken. Korkiakoski otti tilanteessa kontaktin, mutta MiKin mies ei kaatunut (josta pointsit hänelle, vaikka Jokisella oli tilanteesta oma näkemyksensä illan saunailtakeskusteluissa :D) joten tuomari ei viheltänyt palloa pilkulle. JPS siirtyi vihdoin johtoon, kun Kujanpää taisteli ensin pallon Jokiselle, joka jatkoi pelivälineen laitaan Nissiselle. Tämä lähetti komean keskityksen vasurillaan maalille, jonne oli ehtinyt Jaakko Ahokas, joka toimitti pallon vastustamattomasti volleylla verkon perukoille. Hieman tämän jälkeen Jipsi lisäsi johtonsa kahteen maaliin saman kaksikon oltua järjestelemässä toistakin osumaa. JPS sai kulman vasemmalta, jota Nissinen asettui antamaan. Täydellinen pallo etutolpalle tavoitti täysin omissa korkeuksissa seilanneen Ahokkaan, jonka puskulle MiKin veräjänvartija ei mahtanut mitään. MiKi nousi vielä ensimmäisellä jaksolla maalin päähän, kun omalta alueelta lähtenyt pystysyöttö maata pitkin kulkeutui helpohkosti ohi kaikkien jipsiläisten ja MiKin hyökkääjä pääsi läpiajoon. Tällä kertaa myös viimeistely onnistui ja näin taukoa siirryttiin viettämään Jipsin 2-1 johtolukemissa. 

Toinen jakso alkoi Jipsin kannalta heikosti, sillä MiKi onnistui iskemään heti alkuun tasoituksen samantyyppisestä tilanteesta kuin mistä ensimmäinenkin maali syntyi. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin selvä paitsio muiden paitsi tuomareiden mielestä ja näin maali hyväksyttiin. JPS ei kuitenkaan luovuttanut ja pian verkko heilui jälleen MiKin päädyssä. Kimmo Väre antoi kokoonpanoon palanneelle Gustavo Tedescolle pystysyötön, josta Tedesco pääsi puolittaiseen läpiajoon. Vastaan tullut MiKin veskari torjui ensimmäisen yrityksen, mutta pallo kimposi takaisin Tedescolle, joka ei toista kertaa epäonnistunut ja JPS siirtyi jälleen johtoon. Tämän jälkeen toinen jakso ei enää tarjonnut jatkoa maali-iloittelulle eikä varsinaisia vaarallisia tilanteitakaan juuri syntynyt. Pahimmat paikat tulivat Juha Linjalan pitkien sivurajaheittojen jälkeen, mutta koska niistäkään ei lisämaaleja syntynyt, päättyi ottelu Jipsin 3-2 voittoon.Erikoisena yksityiskohtana voidaan mainita se, että ottelun lopussa Jipsillä oli kentällä parhaimmillaan kahdeksan pelaajaa, jotka ilmoittivat kauden alussa parhaaksi pelipaikakseen puolustajan.

Tämä oli Jipsin harjoituskauden kolmas ja viimeinen ottelu Kaakkois-Suomen lohkon joukkueita vastaan ja lopulliseksi saldoksi tuli kaksi voittoa ja yksi tasuri, mihin pitää olla tyytyväinen. Pelien lopputulokset olivat Sudet - JPS 0-2, SavU - JPS 1-1 ja MiKi - JPS 2-3. Pääsiäismaanantaina vastus jälleen oletettavasti kovenee, kun voimia mitellään Kakkosessa pelaavan FC Blackbirdin kanssa.

JPS ensimmäisellä jaksolla: Anssi Korkiakoski -  Marcus Åberg, Anton Stutzle, Timo Eirola, Kimmo Väre - Ville Ketola, Jaakko Ahokas, Joonas Heino, Eemeli Jokinen - Joel Nissinen, Ville Kujanpää

JPS toisella jaksolla: Korkiakoski - Åberg (Sami Karjalainen), Stutzle, Eirola, Väre (Riku Lamberg) - Juha Linjala, Ahokas, Heino, Jokinen (Aarne Ylönen) - Gustavo Tedesco, Nissinen (Viljo Väisänen) 


Näytä lisää uutisia