ToU - JPS 1-2 (1-0)

Toivala 5.6.2009 klo 18.57, pelaajat tulevat kentälle pikkulapset saattajinaan, yleisö kannustaa omiaan ja samba musiikki soi: ilmassa on suurta urheilujuhlan tuntua, ainakin Toivalassa. Ottelut järjestetään Toivalassa tunteella ja se näkyi. Kannattaryhmä piti ääntä läpi ottelun ja yleisökin oli pelissä hyvin mukana. Itse pelikin oli hyvää viihdettä jalkapallokansalle.

ToU oli JPS:lle täysin tuntematon vastustaja. Pientä ennakkotietoa saatiin ex-ToU Henri Raatikaiselta, joka myös aloitti pelin avauksessa entistä seuraansa vastaan. JPS:n keskuspuolustuksessa Riku Lamberg teki debyytin topparina ja pelasi todella hyvän pelin. ToU aloitti pirteästi ja siirtyi 1-0 johtoon jo 4.minuutilla hienon sivuraja kuvion päätteeksi: Mikko Oravainen vei 100-0 pääpallotaistelun ja pusku painui komeasti takanurkkaan. Tämän jälkeen JPS heräsi taistelemaan voitosta. Mikko Huhtiniemi vasemmalta loi koko ajan vaarallisia tilanteita maalille. Lähellä oli myös "once in the lifetime" -volleymaali 20 metristä 50 metrin puolenvaihdosta. ToU antoi painetta myös JPS:n maalille mutta vaaralliset tilanteet JPS pystyi hyvällä puolustamisella välttämään. Tauolle mentiin kuitenkin ToU:n 1-0 johdossa.

2. puoliaika oli JPS:n hallintaa ja takaa-ajo tuottikin tulosta. Kentälle vaihdettiin tuoreita jalkoja ja takaa-ajon käynnisti pelaajavalmentaja Nissinen, joka teki maalinedustaruuhkasta 1-1 tasoituksen. Hetken kuluttua tästä Veli-Matti Salakka aiheutti keskityksellään selvän rankkarin puolustajan käsivirheellä, jonka Mikko Huhtiniemi laittoi kylmän viileästi sisään. Tämän jälkeen JPS antoi ToU:lle saumat tasoitukseen, mutta JPS:n maalivahti Veli-Matti Tranberg pelasi kauden parhaan pelinsä ja piti JPS:n johdossa aina loppuun asti.

Positiivista pelissä JPS:n kannalta oli myös se, että vahvaa paluuta armeijan harmaista tekevä Timo Eirola paikkasi Joonas Heinoa toisella puolella todella mallikkaasti. Lisäksi Ville Vanhala pelasi kauden avausottelunsa pitkän sairastelun jälkeen, mutta Villen otteissa näkyi hieman pelaamattomuus. Seuraavana JPS:llä vuorossa kolme kovaa matsia Keitelejazzia, Zulimanneja ja Riverballia vastaan. Valmennusjohdon mielestä saumoja on saada 7p näitä otteluista, mutta 5 pisteeseen voitaisiin olla myös tyytyväisiä.

 JPS:

Tranberg-Haapanen C (Sopanen)-Heino (Eirola)-Lamberg-Kankkunen (Linjala) - Partio (Vanhala) - Koistinen - Lahtinen - Raatikainen (Salakka) - Huhtiniemi - Kujanpää (Nissinen)

 

 


Näytä lisää uutisia