Kampparit - JPS

Jääpallon C-nuorten SM-karsintasarja jatkui Mikkelissä 14.2.2009 klo 13.30.

Ottelutulos 3 - 3 (2 - 2)

Matkaan käytiin Viitaniemestä omilla autoilla. Tai ei nyt ihan: Tahvon pikkubussi ja varusteet peräkärryssä plus kaksi henkilöautoa. Pakkasta oli 6 - 7 astetta, tyyni ja pilvipoutainen sää eli olosuhteet taas sieltä parhaasta päästä. Mukana oli koko porukka rintansa loukannutta Akua (pikaista paranemista vaan hänelle!!) lukuunottamatta vahvennettuna Aksulla, Latella ja Samulla.

Kauden kaksi aiempaa kohtaamista olivat päättyneet yhden maalin tappioon mikkeliäisten eduksi, joten luvassa oli tasainen peli.Ja sitähän se oli! Kampparit ovat päässeet isolle jäälle hiomaan kuvioitaan ja hetkittäin ne sujuivatkin tosi hienosti. Toisaalta pallon hallinta saattoi kyllä olla Jipsille 60/40, ja vaikka loistokkuus ja Varkaudessa väläytelty rakentaminen ehkä puuttuivatkin, niin yritys oli kova ja sitä myöten tuli myös tehoa. Puolustuksessa oli muutama paniikkihetki, mutta niitä lukuunottamatta oikein hieno peli Jipsin pojilta. Valmentajat kokeilivat nyt myös uutta systeemiä eli ilman liberoa pelaamista ja se taisi toimia ihan odotetusti.

Erityisesti pitää vielä mainita Jipsin avausmaali, joka oli kyllä Eurosportilla näyttämisen arvoinen. Hyökkäys vyöryi ( = Pude?) oikealta Kampparien päätyyn ja sieltä kova poikittainen maasyöttö maalille. Siellä Andreas ohjasi pallon selkänsä takaa (!!) mikkeliäisten maaliin. Ne kaksi muuta olivat "vain" niitä tavallisia hienoja hienoja jääpallomaaleja, joten niistä ei sen enempää.

Ehdottomasti kannatti lähteä katsomaan. Sarja jatkuu viikon kuluttua Viitaniemessä kotiotteluilla WP:tä ja Veiterää vastaan. Ja SM-lopputurnaukseenkaan on enää neljä viikkoa ja sitten on kausi ohi. Eli koettakaa pojat jaksaa vielä hetki rutistaa ...

KT


Näytä lisää uutisia