JPS voitti pronssia Nuorten Bandyliigassa

Ottelun tasaiset alkuasetelmat pitivät kutinsa, pronssimitalien kohtalo ratkaistiin jatkoajalla. JPS painosti vaihtelevissa sääolosuhteissa läpi ottelun, lukemat kuitenkin juuttuivat 1-1 tasatilanteeseen. Jatkoajalla kapteeni Atte Niiranen runnoi maalin ja mitalijuhlat alkoivat.

Sekä pelillisesti että kelillisesti vaihtelevat olosuhteet

Ottelun ensimmäinen jakso pelattiin sakeassa lumipyryssä, lähinnä pitkää palloa. JPS oli aavistuksen niskan päällä, tauolle siirryttiin niukimmassa mahdollisessa 1-0 johdossa. Toiselle jaksolle päästiin liukkaalle jäälle, ja JPS vyörytti hyökkäyksiä tasaisesti Narukerän maalille. Useista avopaikoista huolimatta maaleja ei syntynyt, Narukerän Valtteri Sjöholm piti loistotorjunnoillaan joukkuetta pelissä mukana. Jatkoerässä JPS oli selvästi aktiivisempi, ja lopulta Atte Niiranen laukoi pienestä kulmasta pallon sisään.

JPS:n P21 nuorten kausi päättyi ansaittuihin pronssijuhliin. Koko joukkue meni kauden aikana eteenpäin, ja yksilötasolla tapahtui huimaa kehitystä. Joukkueessa on paljon nuoria ja lahjakkaita pelaajia, ensi kautta kohti lähdetään suurin odotuksin!

Miesten Bandyliigassa ratkaisuottelut jatkuvat, keskiviikkona Viitaniemessä pelataan klo 19 välieräsarjan kolmas osaottelu Narukerää vastaan. Ottelussa on mahdollista tehdä historiaa, voittamalla ottelun JPS varmistaa kaikkien aikojen ensimmäisen jääpallon mestaruusottelun Jyväskylässä.

Tervetuloa lehtereille, torvet ja morgoolit soimaan, huudetaan Jipsin pojat kotifinaaliin!   


Näytä lisää uutisia