Tällä joulukirjeellä Jipsin ja JPS Juniorien johtokunnat toivottavat kaikille joukkueidemme tukijoille, seuratoiminnassa mukana oleville sekä kaikille muille jalkapallon ja jääpallon ystäville oikein rauhallista joulun aikaa sekä onnellista uutta vuotta 2025
Jalkapallon edustusjoukkue aloitti vuoden 2024 tiukalla pre seasonilla uuden päävalmentaja Atte Luukisen johdolla. Harjoittelu aloitettiin tammikuun alussa harjoitellen kolmesti viikossa (Vehkahalli, Killeri, Hippoksen jalkapallotila). Lumien sulettua joukkue harjoitteli läpi kesän kolmesti viikossa Viitaniemen tekonurmella. Joukkueen opiskelijaidentiteetti säilyi edellisestä kaudesta niin, että myös kaudella 2024 joukkueen pelaajisto sekä taustahenkilöt koostuivat pelkästään opiskelijoista.
Kauden alussa Luukinen, joukkueenjohto sekä koko joukkue yhdessä asettivat seurahistorian ensimmäiselle Kakkosen kaudelle tavoitteeksi säilyttää sarjapaikka Kakkosessa, sekä viedä kausi taloudellisestikin läpi ilman suurempia ongelmia. Siinä onnistuttiin, vaikka kauden aikana huomattiin, että alun perin budjetoidut kulut eivät kata menoja ja joukkueenjohto joutui pyytämään pelaajilta suunniteltua suuremman kausimaksun. Kauden edetessä kävi selväksi, että joukkue pystyi taistelemaan tasavertaisesti sarjan kärkijoukkueita vastaan, eikä yläloppusarjakaan lopulta jäänyt kauaksi. Jalkapalloilijat toteuttivat kaudella myös upeita ottelutapahtumia Viitaniemen montussa, joista esimerkkinä jo toisena peräkkäisenä vuotena toteutettu Vappupeli, jota oli seuraamassa noin 350-päinen, pääosin opiskelijoista koostuva yleisömeri. JPS osoitti – vastoin monien odotuksia - pärjäävänsä sarjassa niin kilpailullisesti kuin taloudellisesti.
JPS Junioreilla oli kilpailullista toimintaa 12-, 14- ja 18-vuotiaiden poikien ikäluokissa ja pelaajia on n. 60. U10-joukkueella oli useita pelejä niin kotona kuin vieraissa. U12 pelasi kauden aikana yhteensä n. 40 ottelua ja osallistui kahdella joukkueella (kilpa ja haastaja) lopputurnaukseen Porvoossa. Molemmat joukkueet voittivat sarjoissaan pronssimitalit. Seuraava ikäluokka, U14, pelasi kauden aikana yhdeksän runkosarjapeliä ja osallistui SM-lopputurnaukseen, jossa sijoittui neljänneksi. U18-joukkueella oli 11 runkosarjan peliä ja jatko-otteluita kaksi. Joukkue voitti runkosarjan, sekä voitti SM-pronssia.
Maajoukkueissa JPS Junioreilla oli edustajat U17- (Eeli Böhm ja Joel Schrey, MM-kultaa) sekä U19- (Sebastian Sauvala, MM-pronssia) joukkueissa.
Joukkueiden toiminnan lisäksi JPS Juniorit järjesti erilaisia tapahtumia. Helmikuussa järjestettiin alakouluille kaksipäiväinen jääpalloturnaus, johon osallistui 10:stä eri koulusta yhteensä n. 200 oppilasta. Jääpallokoulu (n.20 lasta) toimi aktiivisena läpi talven edustusjoukkueen pelaajien toimiessa vetäjinä. Jääpallokoululaiset pääsivät kahdesti vieraspelireissuille Mikkelissä järjestettyihin turnauksiin. Jääpallon U14 SM-lopputurnaus järjestettiin maaliskuussa Viitaniemessä. Siihen osallistui yhteensä n.120 junioria kahdeksasta joukkueesta. Pelejä viikonlopun aikana oli 24 kpl. Tuomareina turnauksessa toimivat U18-joukkueen pelaajat. Jääpallokauden päättäjäiset järjestettiin yhdessä JPS:n edustusjoukkueen kanssa. Tilaisuudessa palkittiin joka ikäluokasta kolme pelaajaa ja valittiin kauden 2023-2024 parhaaksi junioripelaajaksi Sebastian Sauvala.
Jääpallojoukkueilla ei ollut kesän aikana toimintaa, mutta osa jääpalloilijoista pelasi jalkapalloa joko JPS Junioreiden omissa joukkueissa tai muissa jalkapalloseuroissa. Kaikki joukkueet aloittivat jääharjoittelun hallissa, ja syyskauden kruunasi perinteinen syysleiri Piispalassa lokakuussa. Leirille osallistui noin 50 pelaajaa. Jääpallojoukkueiden toiminta on ollut aktiivisista, vaikka lämpimän alkutalven takia ulkojääkausi saatiin käyntiin vasta marraskuun puolivälissä. Kaikki ikäkausijoukkueet ovat jo pelanneet useita otteluita, ja pelitahti tästä vaan kiihtyy talven edetessä.
Kausi 2023-24 päättyi nuorten hopeamitaleihin ja miesten pronssimitaleihin. Neljän maan kansanvälinen turnaus pelattiin Göteborgissa maaliskuun loppupuolella. JPS:n Ella Halme sai kutsun sai kutsun pelata Suomen naisten maajoukkueessa tässä turnauksessa.
Uuteen Bandyliigakauteen JPS:n edustusjoukkue lähti uudistunein ilmein: muutama pelaajan jatkoi uraansa Ruotsin maalla ja muutama laittoi hokkarit naulaan ainakin toistaiseksi. Opiskelijakaupunki Jyväskylä näytti vetovoimansa ja Aki Manninen tuli Mikkelin suunnalta JPS:n miehistöön. Kasvattajaseuraansa palasi Nico Nevalainen Ruotsista ja omia kasvatteja nostettiin lisää edustuksen rinkiin taistelemaan paikasta aloituskokoonpanossa. Todellinen huippuvahvistus kiinnittyi miehistöön, kun kaupungissa asustava maajoukkuemies Jimi Heinonen päätti jatkaa uraansa Jyväskylässä.
Tavoitteet kauteen lähdettäessä ovat korkealla tähdäten siihen, että ”keväällä ollaan parhaassa iskussa”. Joulun alla, kun seitsemän ottelua on takana, johtaakin JPS Bandyliigaa. Joukkueet ovat kuitenkin pelanneet eri määriä otteluita, ja vasta jatkosarja tuo selkeyttä kevään pudotuspeliasetelmiin. Tilanne on kuitenkin herkullinen ja luonnollisesti toivomme joukkueelle työrauhaa sekä ”jalat maassa” -asennetta: matkaa tavoitteita kohti tehdään askel kerrallaan.
Kokonaisuutena edustuksella ja myös nuorten P21-Bandyliigajoukkueella sarja on etenemässä mukavasti. Nuorten Bandyliiga (6 joukkuetta) on ennakkoon ajatellen myös tällä kaudelle erittäin tasainen, ja JPS on yksi suurimmista mitalisuosikeista.