Training Camp 2008 – nuorisojääpallon juhlaa

Menneenä viikonloppuna 27.-28.12.2008 pidettiin loistavan talvisään vallitessa suomalaisen nykyjääpallon historian ensimmäinen Training Camp Jyväskylässä. Tapahtuma oli suuri: 55 94- & 95-syntynyttä poikaa yhdeksästä eri seurasta,  67 96- & 97-syntynyttä poikaa kymmenestä seurasta ja lisäksi tusinan verran aktiivisia valmentajia osallistui tälle kaksipäiväiselle rankalle leirille. Leirin ohjelmassa oli yhteensä n. 14 tuntia peliä/jääharjoitusta Viitaniemen kentällä sekä kummallekin ryhmälle kaksi luentoa, jotka liittyivät nuoren urheilijan elämäntapoihin ja kehitykseen. Yksi C-nuorten harjoituksista toimi myös koulutustilaisuutena paikalle saapuneille valmentajille.

 

Majoitus oli Kiponniemen leirikeskuksessa 20 min bussimatkan päässä kentältä. Tilat olivat erinomaiset, ruoka loistavaa ja ystävällisen henkilökunnan myötävaikutuksella koko, vielä viime hetkillä kasvanut majoittujien joukko saatiin katon alle. Ennakkoon jännitetty siirtymisaika osoittautui sitten kuitenkin käytännössä ihan kohtuulliseksi. Aikataulu oli koko leirin ajan tiukka: lauantaina 9:30 – 21:15 ja sunnuntaina 9:00 – 15:30. Kuljetukset pelasivat kuitenkin suunnitellusti ja aikataulu piti muutenkin hyvin.

 

Leiri oli vetäjien mielestä erittäin onnistunut. Ensi vaikutelman perusteella uusi ”Training Camp” –toimintamalli on ehdottomasti parempi kuin entinen piiriturnausmalli.  Piiriturnauksen muuttaminen ensimmäiseksi maajoukkuetapahtumaksi nostaa selkeästi tapahtuman statusta ja arvostusta ainakin C-junioreiden ikäluokassa. Tämä arvostuksen nousu ilmeni mm. erittäin pienellä viime hetken peruutusten määränä. Uusi malli muuttaa myös verkottumisen kansalliselle tasolle aiemman piiritason sijaan ja vähentää pienen lajin sisällä turhaa alueellista kilpailua. Mikään ei luonnollisestikaan ole täydellistä ja uusia ajatuksia ensi vuotta jo silmällä pitäen on kirjattu ylös.

 

Leirille osallistuneiden pelaajien taso oli positiivinen yllätys vetäjille. Oli ilo nähdä, että ko. ikäluokissa löytyy paljon taitavia ja kehityskelpoisia pelimiehiä. Seuraavan P15-maajoukkueleiriryhmän nimeäminen Varkauteen oli haastava tehtävä. Moni lahjakas poika jäi vielä ryhmän ulkopuolellekin, mutta niin kuin leirillä juteltiin: pitää malttaa tehdä työtä ja edetä kärsivällisesti.. Ikäluokka -96 näyttää myös erittäin vahvalta ja laajalta. Kaikki leirille osallistuneet osoittautuivat siis lupaaviksi jääpalloilijoiksi. Nyt vaan päättäväisesti treenaamaan, ja sitten entistä parempina pelimiehinä seuraaviin valintoihin sitten kun niiden aika koittaa.

 

Varsin rajallisen otannan perusteella päättelen, että myös kohderyhmä eli nuoret itse olivat tyytyväisiä: hyvää ruokaa, uusia kavereita, jne. Kuulin jo jopa suunniteltavan kuka on kenenkin kanssa samassa hytissä ensi kesänä Västeråsin leirille mennessä. Nuoremmassakin ikäluokassa moni poika sai varmasti mahtavan kannustepiikin omalle jääpallouralleen. Haluan vielä mainita, että ainakin vanhempi ryhmä, jonka mukana itse liikuin, käyttäytyi erittäin mallikkaasti! Majoitustilat jäivät siistiin kuntoon ja kentällä kuin myös kentän ulkopuolella toiminta oli mallikelpoista. Tällaisen porukan kanssa on mukava touhuta.

 Toivottavasti Training Campista syntyy uusi perinne 

 

Keijo Tulomäki,

P15- joukkueenjohtaja

 

linkki KUVAGALLERIAAN


Näytä lisää uutisia