Tule mukaan kehittämään JPS:n junioritoimintaa!

JPS Juniorit ry etsii uusia jäseniä seuran johtokuntaan. Seuran kevätkokous järjestetään 22.4.2024, ja silloin nimetään uusi johtokunta.

Nykyisen johtokunnan jäsenistä valtaosa jää pois luottamustehtävästään, joten nyt tarvitaan uusia henkilöitä johtokuntaan. JPS Juniorit ry:n johtokunnassa tulee sääntöjen mukaan olla puheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään 4, enintään 8 jäsentä. 

Johtokuntaan voi tulla hyvin mukaan, vaikkei olisi varsinaista jääpallo- tai jalkapallotaustaa tai -tietämystä. Johtokunnassa tarvitaan ennenkaikkea henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita seuratoiminnan pyörittämisestä ja kehittämisestä yleisellä tasolla. Ainakin taloushallinnon, suhdetoiminnan ja viestinnän osaajille on aina tarvetta seuran johtokunnassa. Kaiken taustalla on tietysti vahva motivaatio siihen, että saamme jatkossakin järjestettyä matalalla kynnyksellä ja kohtuullisilla osallistumismaksuilla jääpallo- ja jalkapalloharrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille.

Seuran tilanne on hyvä, varsinkin nuorimmissa ikäluokissa harrastajia on mukavasti ja talous on tasapainossa. Johtokunta on tiiviissä yhteydessä joukkueisiin ja yhteistyö on saumatonta.

Johtokunta kokoontuu tyypillisesti noin kerran kuukaudessa ja mm. huolehtii seuran sääntömääräisistä asioista, toiminnan ja talouden seurannasta, järjestää seuran yhteisiä tapahtumia kuten kauden aloitusleirin, pikkujoulut ja kauden päättäjäiset. Johtokunta tukee joukkueita viestinnässä ja muussa toiminnassa. Taloushallinnon käytännöt hoitaa tilitoimisto, samoin olemme viime vuosina menestyksekkäästi ulkoistaneet toiminnantarkastuksen ammattilaiselle.  Johtokunnan jäsenille ei makseta palkkioita.

Jos kiinnostuit johtokunnan jäsenyydestä, ota yhteyttä junioritjps@gmail.com tai 040-5440207 niin kerromme lisää. Laita myös kevätkokouksen aika ma 22.4.2024 klo 19.00 kalenteriin, silloin valitaan uusi johtokunta seuraavalle vuodelle. 

Linkki kevätkokouksen asialistaan tässä


Näytä lisää uutisia