Miesten edustus avasi jalkapallokautensa kotiottelussa Lehmon Palloa vastaan

Vappulauantain kohtaamisen kaksijakoinen esitys oikeutti kotijoukkueen vain pisteeseen.

Ennakkoasetelmat JPS:n kauden avaukseen olivat vähintäänkin mielenkiintoiset. Nuoren joukkueen toiminnasta vastaavat lähtökohtaisesti joukkueen pelaajat yhdessä. Vastuuvalmentajana toimii seuran monivuotinen pelaaja Lenni Purokuru, valmentajana avainpelaaja Kalle Ojala ja joukkueen johtajana kapteeni Julius Huusko. Myös paikalle saapunut äänekäs yleisö lisäsi mielenkiintoa. Valmennustiimillä oli ottelun suhteen käsissään myös positiivinen ongelma ja muutamia pelaajia jouduttiin jättämään kokoonpanon ulkopuolelle. Lähtökohtaisesti JPS:llä oli käytettävissä erittäin laadukas pelaajanippu, niin avauksen kuin myös vaihtopenkin kautta.

 

Itse ottelu alkoi Purokurun pelikirjan mukaisesti kovalla prässipelaamisella eikä vastustajalle annettu tilaa rakennella peliä. Ensimmäisen puoliajan esitys osoitti, että Killerin kuplassa vietetyt työtunnit sekä harjoitusottelut ovat iskostaneet pelityylin joukkueen pelaajiin. LehPa joutui pelinavauksessa turvautumaan pääasiassa pitkiin palloihin, joidenka paineen kotijoukkueen puolustuslinja selvitti mallikkaasti. Kauden ja ottelun avausmaali näki Viitaniemessä päivänvalon jo yhdeksän minuutin kohdalla, kun vahva paineistus johti vastustajan kriittiseen harhasyöttöön oman kuudentoista-alueen sisällä. Debyyttipeliään pelannut Matti Vähäpesola kiitti vastustajaa syötöstä ja puttasi kotiyleisön riemuksi pallon tarkasti ohi vastustajan maalivahdin. 

 

Maali ei tuonut kotijoukkueelle hyvänolontunnetta vaan sama paineistus jatkui läpi ensimmäisen puoliajan ja paikkoja pystyttiin luomaan useita. Kymppipaikan taituri Samuel Arponen pääsi testaamaan vieraiden maalivahdin reaktioita mutta hieman epäonnistunut veto oli helppo pala ottelussa muutenkin hyvin esiintyneelle vahdille. Yleisesti ottaen jyväskyläläisten ehdottomiin vahvuuksiin kuului vahva laitapelaaminen. Vasemmalla laidalla debytantti Atte Luukinen ja laituri Aleksi Räsänen pelasivat hyvin yhteen ja loivat muutamia vaarallisia tilanteita laidaltaan. Ensimmäisellä puoliajalla joukkue oli puolustussuuntaan erittäin yhtenäinen, eikä vierailijoita päästetty kertaakaan vaaranpaikoille.

 

Toisen puoliajan edetessä ottelun voimasuhteet muuttuivat. LehPa pystyi muutaman vaihdon kautta lisäämään pallon liikuttelun tempoa ja kotijoukkueen prässi pystyttiin murtamaan useammin ja useammin. Myös loukkaantumiset hieman piinasivat kotijoukkuetta molempien laitapuolustajien jättäessä kentän ennenaikaisesti. Tämä toki mahdollisti uusien tulokkaiden sisäänajon ja Joona Tuunainen, ja fanien ykkössuosikki Matti Rantala tulivat vahvistamaan puolustuslinjaa. Vastustajan inspiroitunut peli kaikesta huolimatta tuotti tulosta rangaistuspotkun muodossa. Toki voi täysin puolueettomin lasein todeta vihellyksen olleen erittäin heppoinen. Ehkä oli siis oikeus ja kohtuus, että kotijoukkueen maalivahti Eetu Lindfors venytti itsensä upeasti vedon tielle ja piti joukkueensa kiinni täydessä pistepotissa. Ottelun loppu oli kuitenkin selviytymistaistelua kotijoukkueen osalta vierailijoiden luodessa painetta. Painetta, joka tuotti lopulta halutun tuloksen. Ottelun neljännellä lisäaikaminuutilla vapaapotkun jälkitilanteen flipperipallo ajautui Lehmon Ville Kuuselalle, jonka lähietäisyydeltä tuikkaama pallo ohitti maalivahdin. JPS vielä yritti hyökätä mutta tämä meinasi kostautua pahemman kerran vastustajan päästessä vastahyökkäykseen mutta onneksi veto hipoi maalitolppaa kotijoukkueen kannalta suotuisalta puolelta. Tämän tilanteen jälkeen tuomari vihelsi ottelun päättyneeksi.

 

Kaksijakoinen esitys siis toi mukanaan vain pisteen. Kotijoukkueen vastuuvalmentajalla Purokurulla oli selkeä näkemys ottelun kulusta.

-Ensimmäisellä jaksolla kyllä pelattiin hyvin ja luotiin paikkoja niin riistoilla kuin rakentelulla. Ottelu olisi kyllä pitänyt ratkaista siinä mutta ei ratkaistu ja lopulta lopputulos oli ihan ansaittu. Vastustaja teki hyvän vaihdon puoliajalla ja meillä ei enää jalka riittänyt. 

Purokuru myös kiitti paikalle saapunutta yleisöä ottelutapahtumasta ja katsahti tulevaan.

-Oli kyllä upeaa pelata oikean yleisön edessä ja harmi, ettemme pystyneet tuomaan heillekään haluttua tulosta. Mutta nyt hyvät treenit alle ensiviikolla ja tulevana lauantaina otetaan kolme pistettä Niemisen Urheilijoilta.

 

JPS perhe kiittää ottelutapahtuman yhteistyökumppaineita upeasta tapahtumasta. Kiitokset Thaimaan temppelille otteluisännyydestä ja Robert’s Coffee:ta munkeista. JPS kohtaa kotonaan lauantaina 6.5. Viitaniemen montussa Niemisen Urheilijat kello 12.00. Tervetuloa paikalle kannustamaan kotijoukkue voittoon.


Näytä lisää uutisia