WP-35 kaatui tapsan tansseissa

Mukavasti yleisöä kerännyt ottelu päättyi punapaitaisen kotijoukkueen voitonjuhliin

Tapaninpäivän klassikko JPS:n ja varkautelaisen WP-35:n välillä keräsi mukavasti yleisöä Viitaniemeen, kun joukkueet kamppailivat paremmuudestaan ensimmäisen kerran jääpallokaudella 2022-23. Yleisö ei joutunut myöskään pettymään, sillä kentällä nähtiin viihdyttävä ja tasaväkinen jääpallokamppailu, joka päättyi lopulta Jipsin voittoon loppulukemin 6-4.

JPS aloitti ottelun vahvasti, ja vain viiden minuutin pelin jälkeen Joonas Hiltunen tinttasikin jo kotijoukkueen 1-0-johtoon Joonatan Alhon syötöstä. Hiltusen maalin jälkeen JPS hallitsi peliä ensimmäisen parinkymmenen minuutin ajan, ja saikin luotua usean miehen voimin muutaman herkullisen paikan vierasjoukkueen maalille – kuitenkin tuloksetta. Varkautelaisten peli puolestaan perustui pitkälti hyvän ottelun pelanneen Niko Nissisen kuljetuksiin ja nousuihin, jotka kotijoukkue sai pidettyä hyvin kurissa ennen ottelun 26. minuuttia. Tällöin JPS:n oman kulman jälkeen WP avasi pallon pitkällä Jipsin päähän, ja pallon pyörittyä vähän aikaa punaisten päädyssä tasoitti Nissinen hyvällä lyönnillä pelin yhteen-yhteen.

WP sai maalinsa jälkeen ylivoimalla pelatessaan hiukan paremman otteen pelistä, mutta JPS iski kuitenkin puoliajan viimeisen maalin, kun Joonas Hiltunen tinttasi Lasse Tammilehdon hankkiman rangaistuslyönnin varmasti maalin oikeaan alakulmaan. Hiltusen illan toisen maalin myötä puoliaikaa siirryttiin viettämään kotijoukkueen 2-1-johtolukemissa.

Toiselle puoliajalle kentälle luisteli ensimmäisestä jaksosta huomattavasti sisuuntunut varkautelaisporukka, joka osoitti heti toisen erän alkuun tulleensa Jyväskylään taistelemaan voitosta. 54. minuutilla Juho Holopainen tasoitti pelin lukemiin 2-2 Väinö Ahon syötöstä, ja vain viisi minuuttia tämän jälkeen WP-35:n totutun tyylikkäästi pelannut veskari Ari-Pekka Aho nappasi syöttöpisteen heittämällä pallon omalla kenttäpuoliskollaan Niko Nissiselle, joka purjehti taitavasti koko JPS-kenttäryhmitelmän läpi ja siirsi Weparit soolonsa päätteeksi 2-3-vierasjohtoon.

Nissisen maalin jälkeen JPS kokosi rivinsä ottamalla aikalisän. Pikaisen taktiikkapalaverin jälkeen Jipsi alkoi taas hallitsemaan kenttätapahtumia, ja keltamustapaitainen vierasjoukkue joutuikin ottamaan kaksi jäähyä kahden minuutin sisään. Lopulta Jipsi onnistui, kun kippari Lasse Tammilehto teki kulman jälkitilanteesta tasoitusmaalin. Syöttöpiste Tammilehdon osumaan merkittiin Kalle Pesoselle.

Punapaitojen kannalta ratkaisupelaajaksi nousi lopulta Jasu Koljonen, joka täräytti ensin 84 minuutin pelin jälkeen pallon kulmalyönnistä aivan yläkulmaan ja juuri varsinaisen peliajan täyttyessä tuikkasi Tuukka Ässämäen laukoman pallon jälkitilanteesta pelivälineen verkon perukoille. WP sai vielä lisäajalla rangaistuslyönnin, jonka hattutempun ottelussa laukonut Niko Nissinen pussitti vuorenvarmasti, mutta tämä ei enää riittänyt. Tuukka Ässämäki kaunisteli vielä ottelun viimeisillä minuuteilla loppulukemiksi 6-4 Akseli Uotisen esityöstä.

WP-35-kamppailussa nähtiin myös pelottava tilanne, kun Jipsin kaksi ensimmäistä osumaa laukonut Joonas Hiltunen törmäsi toisella puoliajalla kovalla vauhdilla vastaan luistelleeseen varkautelaispelaajaan. Jyväskyläläisfanien onneksi kerrottakoon, että Hiltunen selvisi tilanteesta pienillä pintanaarmuilla ja on jälleen mättämässä maaleja perjantaina, kun JPS pelaa vuoden 2022 viimeisen ottelunsa Varkaudessa. WP-35 hakee siis perjantaina revanssia tapaninpäivän tansseista, joten luvassa on varmasti jälleen tiukka kamppailu Bandyliigan sarjapisteistä.


Näytä lisää uutisia