Kampparit vahvempi Bandyliigan avauspelissä

Kampparit oli odotetun vahva ja vei JPS:n Bandyliigakauden avauspelin luvuin 4-2. Valokuva Oskari Mäkisarka.

Ensimmäisellä puoliajalla näkyi molempien joukkueiden otteissa pientä hermostuneisuutta. Vähäinen ison jään aika ja kauden ensimmäinen peli toi ainakin JPS:n otteisiin ylimääräistä latausta.

Kampparit siirtyi 1-0 johtoon, kun Tuomas Liukkonen vapautti tarkalla kaaripallolla  Santeri Laitisen. Toinen maali nähtiin kun puoli tuntia oli pelattu. Rasmus Kettunen pääsi puolittaiseen läpiajoon ja iski pallon tarkasti maaliin. Muilta osin peli oli kohtu tasaista, mutta Kampparit vaikutti valmiimmalta ja hallitsi hienokseltaan. JPS:llä oli useampi hyvä hyökkäys ja muutama selkeä maalipaikka, mutta tulosta ei tullut. JPS:n maalivahti Samuel Gerovoi teki monta hyvää torjuntaa.

Toisella jaksolla peli oli vielä tasaisempaa. JPS:llä oli hyviä hyökkäykseen lähtöjä, mutta Kampparit haisteli tilanteet hyvin ja katkoi monta syöttöä. Syötön katkaisu johti myös tilanteeseen, jossa Janne Hauska pääsi vapaasti lyömään kaaren sisäpuolelta ja peli jo 3-0. JPS ei kuitenkaan luovuttanut vaan pystyi keskittymään edelleen omaan peliin. Kun 75 minuuttia oli pelattu, Kamppareiden maalille saatiin kunnon hässäkkä ja Jasu Koljonen runnoi pallon maaliin. Jatkoa seurasi, kun JPS:n pelatessa alivoimalla maalivahti Samuel Gerovoi haistoi hyvin Kamppareiden puolustuksen pienen nukahduksen, heitti pallon vasempaan laitaan Jarno Eroselle, syöttö keskelle ja kovalyöntinen Joonas Hiltunen tykitti pallon maaliin.

Tilanteessa 3-2 JPS lähti tosissaan hakemaan ottelun tasoitusta. Hyvä kiri kuitenkin hyytyi, kun omassa puolustuspäässä sattui yksi virhe, jonka seurauksena Rasmus Kettunen pääsi vapaaseen maalintekopaikkaan eikä erehtynyt. Lopputulos 4-2 Kamppareille.

Kokonaisuutena kauden aloitus oli lupaava. JPS:n pelissä on vielä paljon kehitettävää, mutta millään tavalla "purjeessa" ei JPS ollut. Videoanalyysin kautta kohti seuraavan viikonlopun peliä, jolloin JPS kohtaa vieraissa Oulun luistinseuran.

JPS:n parhaana palkittiin Joonas Hiltunen. 


Näytä lisää uutisia