Maukas voitto Komeetoista 1-2

JPS ansaitsi voiton melko kesystä Komeettojen nipusta.

Kenties kylmä ilma kangisti Komeettojen pelaajia, sillä otteet läpi pelin olivat melko vaisuja eikä kukaan noussut joukkueesta erityisesti esiin. Tänään esitetyillä otteilla tulee kesästä Kakkosessa pitkä. En tiedä olivatko Komeetat liikkeellä parhaalla mahdollisella miehistöllä, mutta jotain pelille pitää keksiä - oletettavasti kakkosessa vastus tulee olemaan vieläkin kovempi. Voihan olla, että Komeettojen valmennus kokeili jotain juttuja eikä tuloksella sinänsä ollut merkitystä?

Huomioitava on kuitenkin, että JPS oli liikkeellä ohuella rosterilla eikä vaihtomiehiä käytönnössä ollut. Aivan pelin lopussa JPS teki yhden vaihdon, kun viime kaudella Komeetoissa pelannut maalivahti Henri Keteli tuli kenttäpelaajana viheriölle. Alkupuoliskon Keteli oli maalilla ja piti maalin koskemattomana. Myös toisen puoliskon maalivahti Puttonen otti mainioita koppeja, vaikka joutui kerran taipumaan. JPS:n nipusta puuttui useita avauskokoonpanon pelaajia ja nyt avauskokoonpanossa oli mm. mainiosti pelannut 07 vuonna syntynyt Sae Mehinen. JPS:n kaikki pelaajat osoittivat tänään terrerimäistä taistelua.  

Ensimmäisellä puoliskolla JPS:n, "aina vaikea pysäyttää", Kalle Ojala pääsi nousemaan nopealla liikkeellä laidalta ja laukoi melko kaukaa pallon maalivahdin yli takanurkkaan. Kalle on ollut muutaman viikon poissa harjoituskentiltä, mutta tauko ei näkynyt otteissa eikä varsinkaan salamannopeissa liikkeissä. Peli oli melko tasaista, mutta maalipaikkoja oli enemmän valkoisissa pelanneilla JPS:n miehillä. Ensimmäisen puoliskon lopulla Ojala vapautti oivalla syötöllä Jaakob Sykiäisen, joka ohitti hienolla vedolla maalivahdin. Jaakob on taasen ollut intissä ja harmaissa olo on tainnut vain tehdä hyvää pallovarmuuteen ja hyviin liikkeisiin. Ensimmäisellä puoliskolla JPS:lle olisi kuulunut hyväksyä vielä yksi kulman jälkitilanteen maali. Tuomarit tuomitsivat tilanteen paitsioksi, vaikka yksi sinipaita seisoi tolpalla.  

Toisella puoliskolla sama tahkoaminen jatkui ja puoliskoa oltiin menty melko pitkälle, kun JPS:n puolustukselle tuli pieni merkkausvirhe ja Kometat pääsi kaventamaan tilanteen 1-2.  JPS:llä oli jakson aikana hyviä paikkoja lisätä maalitiliä, mutta Komeetta vahti sai varjeltua oman pömpelinsä. Välillä tuntui, että Komeettojen pelaajia turhautti pelin kulku ja keltaisia kortteja tuli sinipaitaisille muutama.   

JPS:n pelissä on ihailtavaa se, että vaikka joskus on lähdetty peleihin ohuella rosterilla ja jopa ilman vaihtomiehiä, niin jostain se venyminen ja taisteluhenki aina kaivetaan. En tiedä mitä Yarin veljekset kuiskaavat pelaajien korviin, mutta he saavat pelaajista parhaat puolet esiin ja tulosta syntyy! 

Komeetoille toivotaan hyvää kautta ja parempia pelejä jatkossa. JPS:n otteet näyttävät jo nyt hyviltä ja Kolmosen kaudesta voi odottaa tiukkaa mutta menestyksekästä. 

 


Näytä lisää uutisia