JPS selätti SAPA:n harjoitusottelussa 6-2

Pieksämäkeläiset joutuivat JPS:n myllyyn ja tulos on sen mukainen.

Kylmässä huuhtikuisessa illassa pelattu harjoitusottelu JPS:n ja SAPA (Pieksämäki) välillä ei jättänyt jossitteluja. Punanutut pyörittivät ja  sanan mukaisesti "pieksivät" pieksämäkeläiset. Maaliero olisi voinut olla vieläkin suurempi, koska paikkoja oli jatkuvalla syötöllä. Maalintekoa saavat punanutut harjoitella vielä lisää, että paikkojen ja maalien suhdeluku saadaan paremmaksi. Peli oli toisella puoliajalla pitkään 6 -0 ja aivan pelin lopussa SAPA vielä kaunisteli lukemia kahdella maalilla. 

Kaikki JPS:n sankarit pelasivat tänään hyvin, mutta erityisesti voisi nostaa esiin puolustuksesta Tommi Sääksen hyvät otteet, Petteri Itärannan erikoisen mahan alla hautoman ja viivalta potkaistun maalin sekä valmentajan mukaan keskikentällä Martin Odegaardin tavoin häärineen Jimi Mahosen. Lisäksi JPS peluutti kahta 07 vuonna syntynyttä junioria - pojat pelasivat kuin aikamiehet ja sulautuivat hyvin joukkueeseen. 

SAPA ja JPS pelaavat samassa kolmosen lohkossa ja ainakin tämän pelin perusteella ei keskinäisten sarjapelien ennakkosuosikista ole epäselvyyttä. 

Ensi lauantaina 9.4 klo 16.00 JPS:n harjoitusvastukseksi tulee kakkoseen noussut Komeetat. 

 


Näytä lisää uutisia