Jalkapallon Suomen Cup jatkuu JPS:n osalta kolmannelle kierrokselle

Punapaidat lunastivat paikan 3. kierrokselle niukalla voitolla Saarijärvestä.

Nihkeällä voitolla kutosdivarijoukkueesta jatkoon. Saarijärveläiset tekivät illasta piinaavan. Katsojat varmasti odottivat hieman selkeämpää voittoa, koska olihan joukkueiden sarjatasoilla usean portaan ero. JPS on pelannut kolmosessa hyvää fudista jo monta kautta ja vastustaja kyntää tällä hetkellä 6. divarissa, joten odotusarvo oli sen mukainen. FCS:lle voisi näillä näytöillä odottaa jopa sarjanousua.

JPS:n peli oli kokonaisuutena ehkä nihkeintä näkemääni, varmaankin harjoituspelien puute näkyi otteissa. JPS:n riveistä puuttui kaksi kovinta maalitykkiä ja voi olla, että tämä oli myös yksi syy miksi maaliero jäi näin pieneksi. Kalle Ojalaa tai Joni Rintataloa oltaisiin tarvittu puhkaisemaan terävillä nousuilla FCS:n parkissa ollut bussi. Onneksi Samuel Arponen nousi pelin ratkaisijaksi ja pisti verkon tötterölleen heti toisen puoliajan alkajaisiksi. Pelikello näytti tuolloin 48. minuuttia.  

Ensimmäinen puoliaika tahkottiin siis 0 - 0 tilanteessa. Pelin henki oli, että JPS piti palloa noin 70 - 80%:sti ja FCS puollusti ahkerasti. FCS:n nuori joukkue jaksoi liikkua ja pitää vaaralliset maalipaikat loitolla. JPS ei tuntunut keksivän lääkettä FCS:n muodon avaamiseksi. Lisäksi useat JPS:n vedot viuhuivat osoitteettomasti reilusti maalin ohi tai yli. Myöskin yksilötasolla JPS:n ensimmäiset kosketukset olivat välillä louhikkoisia ja syötöt huonoja, jos vertaa edelliseen peliin tai viime kauden näyttöhin. Äänekosken hieno kenttä on hieman pienehkö ja sekin oli varmaan saarijärveläisille etu, koska kapea kenttä saatiin helpommin tukkoon. 

Onneksi heti toisen puoliajan alkuun Arponen helpotti JPS:n tuskaa maalillaan. Maali ei  – yllättävää kyllä – avannut JPS:n peliä, vaan sama tahkoaminen jatkui. Välillä oltiin pitkiä aikoja FCS:n kenttäpuoliskolla, mutta mitään kovin näkyvää ei saatu aikaan. Yhdestä vastahyökkäyksestä sama mies, Mr. Arponen pääsi tälläämään pallon sivuverkkoon ja toisessa tilanteessa Tony "naskali" Naskali puski hiuksen hienosti maalin yli. Naskali sai hienosti puskuunsa voimaa, mutta harmillisesti pallo meni maalin yli. 

FCS piti pelin loppuun asti jännittävänä ja vielä lisäajalla saarijäveläiset saivat aikaan vastahyökkäyksen, kuitenkin ilman tulosta. JPS:n maalilla ensimmäisen ottelun pelannut Veeti Puttonen ja toisella puoliskolla veräjää toista kertaa vartioinut Henri Keteli pelasivat molemmat hyvän ottelun. Torjuntatöitä ei kummallakaan liimanäpillä ollut liikaa, mutta näiden maalivahtien kanssa on hyvä jatkaa Cuppia ja aloittaa tuleva sarjakausi.  

JPS:llä on vastassaan seuraavaksi kakkosessa pelaava PKKU (PK Keski-Uusimaa). PKKU on ollut kakkosessa lohko A:n peräpäässä, joten nyt on hyvä mahdollisuus mitata tasoero. Uskon, että Punanutuilla on hyvät mahdollisuudet selättää etelän pojat, jos vain pelaavat omalla tasollaan ja saavat kaikki rosterin miehet mukaan. Olisihan se hienoa saada voitto kotiottelussa ja jatkaa 4.kierrokselle. 

Onko uuden valmentajan johdolla syntymässä tuhkimotarina?

Näyttäkää niille jätkät!


Näytä lisää uutisia