Jipsin tie tyssäsi puolivälieriin

Kampparit vei kotijoukkueen urhoollisesta taistelusta huolimatta toisenkin puolivälierän niukasti

JPS oli Viitaniemen perjantai-illassa kovan paikan edessä, kun Bandyliigan puolivälieräsarja oli katkolla Mikkelin Kamppareille. Punaiset kokosivat kuitenkin rivinsä hienosti kasaan keskiviikkoisen tappion jälkeen, ja alkumatsin vahvan otteen takia vaikutti pitkään siltä, että sarja ratkeaa vasta sunnuntaina Mikkelissä. Kokenut savolaisryhmä oli kuitenkin asiasta toista mieltä ja onnistui lopulta tulemaan kahden maalin takaa voittoon lähettäen punanutut kesälomille.

JPS osoitti tulleensa jatkamaan kauttaan painostamalla ottelun alkuhetket ja luomalla vaarallisia tilanteita Kamppareiden päätyyn. Terävällä jalalla luistellut kotijoukkue joutui kuitenkin kokemaan joukkueista ensimmäisenä takaiskun, kun Kamppari-konkari Kimmo Huotelin pääsi purjehtimaan läpi ja siirtämään tilanteeksi 0-1 mikkeliläisille. Jipsi ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan kolme minuuttia myöhemmin Toni Ässämäki syötti upean syötön puolustuslinjan läpi Jarno Eroselle, jonka viimeistely ei kalvennut Ässämäen esityön rinnalla: Eronen pisti ranteet lukkoon ja nosti pallon läheltä kattoon.

Jipsin painostus jatkui Erosen maalin jälkeen vahvana. Ottelun 25. minuutilla Ville Hämäläinen teki loistavan esityön ja petasi maalin eteen avopaikan loukkaantumisen jäljiltä kentälle palanneelle JPS-kapteeni Nico Nevalaiselle, joka napautti pallon vuorenvarmasti vierailijoiden verkkoon. Kampparit ei montaa tilannetta ehtinyt seuraavan JPS-maalin välissä saada, kun 36. minuutilla Nevalainen oli tällä kertaa syöttäjänä Jarno Erosen tehdessä illan toisen maalinsa. Tässä vaiheessa JPS hallitsi peliä niin selkeästi, että kolmas puolivälierä Mikkelissä näytti vääjäämättömältä.

Kamppareiden kokenut osasto on kuitenkin aina vaarallinen, eivätkä Hauskan veljekset tälläkään kertaa montaa paikkaa tarvinneet. Juuri ennen puoliaikaa Valtteri Hauska löi kulmalyönnistä vieraiden kannalta elintärkeän pukukoppimaalin. Toisella jaksolla meno jatkui samanlaisena: JPS loi tilanteita Kamppari-päätyyn, mutta uhrautuvasti puolustanut mikkeliläislinja ja hyvän matsin tolppien välissä urakoinut maalivahti Lasse Korhonen estivät kotijoukkueen yritykset. Hyökkäyspäädyssä savolaiset olivat puolestaan tappavan tehokkaita: ensin Janne Hauska viimeisteli upealla laukauksellaan pelin tasoihin, ja kaksi minuuttia myöhemmin Tomi Hauska vei vieraat johtoon täydentäen samalla Hauskan veljessarjan hattutempun ottelussa. JPS pyristeli vielä ottelun loppuun, mutta pallo ei mennyt enää kertaakaan maalilinjan yli. Näin ollen Kampparit voitti ottelun 3-4 ja eteni välieriin otteluvoitoin 2-0.

Jipsin suunnitelmiin kuului vahvasti jatkaa pelejä vielä maaliskuussa, mutta tällä kertaa joukkue joutui pettymään ja jäämään ennenaikaiselle kesälomalle. Jipsin kautta varjostivat ikävät loukkaantumiset, joiden takia kaikkia miehiä ei saatu valitettavasti jalkeille kuin vain muutamaan peliin kauden aikana. Tässä oli tosin myös positiivinen puoli: juuri poissaolojen takia JPS pääsi ajamaan omia nuoriaan sisälle Bandyliigaan, ja punaisten riveissä tekikin tällä kaudella liigadebyytin peräti kahdeksan omaa kasvattia. Jyväskyläläisryhmä oli muutenkin keski-iältään yksi sarjan nuorimpia, ja ehkä juuri kokemus saattoi olla se tekijä, joka ratkaisi sarjan tällä kertaa Mikkeliläisten eduksi. Yksi asia on kuitenkin varma: Jipsin tulevaisuus on taattu!

JPS haluaa kiittää kaudesta pelaajia, valmentajia, tuomareita ja vastustajia. Erityismaininnan ansaitsevat myös talkooväki sekä yhteistyökumppanit, joiden korvaamattoman tuen ansiosta joukkueen toiminta on mahdollista. Nyt huilataan hetki, ja sitten aletaan valmistautua kohti seuraavaa kautta kahta kovemmin. Syksyllä nähdään taas montussa!


Näytä lisää uutisia