Ennakko: Kausi päättyy pronssitaistoon kotijäällä

Perjantai-iltana pelataan mitalista.

Jääpallon Bandyliigan kausi 2020-2021 tulee Jipsin osalta päätökseen perjantaina, kun edessä on pronssiottelu kotijäällä Viitaniemessä. Kello 19 alkavassa koitoksessa vastassa on Porin Narukerä.

Päättyvä kausi on ollut vallitsevan maailmantilanteen tapaan poikkeuksellinen. Iso osa otteluista on pelattu lähes ilman yleisöä, eikä ottelusiirroiltakaan ole vältytty. Hankalasta kaudesta on kuitenkin selvitty, ja tässä vaiheessa onkin jo hyvä aika kiittää  kannattajia, yhteistyökumppaneita, tukijoita, talkoo- ja seuraväkeä sekä kaikkia muita matkan varrella Jipsin mukana olleita tästä talvesta!

Perjantaina on vielä mahdollisuus päättää poikkeuskausi pronssiseen mitaliin. JPS on mukana neljän parhaan joukossa nyt kuudentena perättäisenä keväänä. Pronssimitalit on jipsiläisten kaulaan ripustettu vuosina 2017 ja 2020, ja kultakevät 2019 onkin varmasti vielä monien mielessä. Seuran mitalitili aukesi keväällä 2014 hopeisen mitalin myötä.

Vastaan luistelevalla Narukerällä on takanaan kahdeksan vuoden kuiva kausi, sillä sen edellinen mitali on hopea vuodelta 2013. Kokonaisuudessaan seuralta löytyy palkintokaapista kuusi pronssia, kolme hopeaa sekä yksi mestaruus vuodelta 1999.

Runkosarjassa JPS sijoittui kolmanneksi. Puolivälierissä se kohtasi Helsingin IFK:n, joka lähetettiin kesälomalle suoraan kahdella voitolla lukemin 4-2 ja 2-10. Välierävaiheessa Akilles osoittautui vahvemmaksi, vaikka JPS haastoikin hallitsevaa mestaria hyvin varsinkin kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Porvoolaiset menivät lopulta finaaliin suoraan kolmella voitolla lukemin 6-3, 3-5 ja 6-0.

Narukerä puolestaan oli runkosarjassa neljäs. Se sai välierissä vastaansa Kampparit, ja jonka laittoi myös lomille suoraan kahdessa ottelussa. Puolivälierissä se väänsi tiukan sarjan Veiterän kanssa ja yhdessä ottelussa ratkaisua haettiin aina rankkareilta asti, mutta lopulta porilaiset joutuivat taipumaan voitoin 3-1.

Runkosarjassa JPS ja Narukerä kohtasivat toisensa kahdesti. Heti kauden avauksessa marraskuussa Viitaniemessä JPS oli vahvempi maalein 8-2, ja tammikuussa Porissa käyty kohtaaminen meni myös Jipsin nimiin maalein 4-8. Viime keväänä joukkueet kohtasivat myös pudotuspeleissä, kun JPS pudotti Narukerän puolivälierissä voitoin 2-0.

Ottelu pelataan ilman yleisöä, eikä erikoispääsylippuja tällä hetkellä ole myynnissä. Perjantain ottelu näytetään kuitenkin tuttuun tapaan suorana ja selostettuna lähetyksenä YouTubesta JPS Live -kanavalta. Lähetystä mukana toteuttamassa on otteluisäntämme Liikuntapääkaupunki Jyväskylä sekä läpi kauden luotettavasti lähetysten toteuttamisessa auttanut Sivuprofiili Oy! 

Bandyliigan loppuottelussa Porvoossa toisensa kohtaavat kotijoukkue Akilles ja Lappeenrannan Veiterä. Lauantaina kello 18 pelattava ottelu on nähtävillä suorana Yle Areenasta ja jälkilähetyksenä YLE TV2:ssa.

Kuva: Juha Leskinen


Näytä lisää uutisia