JPS kaatui taistellen

Kova työ ei tänään tuonut tulosta.

Jipsin ja Porvoon Akilleen välinen välieräsarja jatkui lauantaina Jyväskylän Viitaniemessä, kun ohjelmassa oli sarjan toinen kohtaaminen ja Jipsin ensimmäinen kotiottelu. Kovasti töitä tehnyt ja hyvin taistellut JPS ei tällä kertaa palkintoa saanut, kun Akilles otti toisen kiinnityksen finaalipaikkaan lukemin 3-5.

Ottelu alkoi keväisissä merkeissä auringon paistaessa. JPS sai matsiin hyvän alun, ja kymmenen peliminuutin jälkeen Jarno Eronen taiteili isännät johtoon. Pian oli tilaisuus kasvattaa johto kahteen, mutta irtopallo ei tällä kertaa pomppinut Jipsin kannalta onnekkaasti.

Vajaan puolen tunnin kohdalla Akilles tuli ensin tasoihin ja meni perään vielä johtoon. Aivan jakson loppuhetkillä JPS teki tärkeän tasoitusmaalin, kun Tuukka Ässämäki pujotteli pallon verkkoon. Taukolukemat siis 2-2.

Toisella jaksolla vauhdikas playoff-jääpallo jatkui. Kun jaksoa oli pelattu noin kymppi, sai Akilles hieman heppoisen rangaistuslyönnin ja siirtyi siitä jälleen johtoon. Tämän jälkeen nähtiin pelottavalta näyttänyt tilanne, kun porvoolaisten Juuso Johanssonin vaarallinen vahingoittamisyritys jäi tuomareilta huomaamatta. Kohteena ollut Ässämäki kuitenkin selvisi tilanteesta ehjin nahoin.

Reilut kymmenen minuuttia ennen loppua JPS tuli taas peliin mukaan, kun Jasu Koljonen tasoitti ottelun. Heti perään tuli kuitenkin ikävä takaisku, kun Akilles meni jälleen johtoon kulmalyönnistä.

Maalin jälkeen kotijoukkue haki latausta aikalisällä. JPS kasaili tilanteita ja laukauksia vastustajan maalille, mutta porvoolaisten veräjänvartija Olli Lappalainen oli hyvässä viereessä ja napsi pallot kiinni. Jipsin kiri tyrehtyi loppuminuuteilla, kun Akilles löi pallon jälleen rankkarista verkkoon ohi virkaveljensä tavoin tänään hyvin torjuneen Karri Leisimon.

Loppulukemat olivat siis 3-5 ja näin Akilles siirtyi ottelusarjassa johtoon voitoin 2-0. Taistelu kuitenkin jatkuu, kun ottelusarjan kolmas kohtaaminen pelataan keskiviikkona Porvoossa. Finaaliin etenee kolmella voitolla.


Näytä lisää uutisia