JPS kohtaa puolivälierissä HIFK:n

Ottelut alkavat keskiviikkona kotijäällä.

Bandyliigan runkosarja päättyi viimeistenkin otteluiden osalta tänään sunnuntaina, ja samalla oli ohjelmassa pudotuspeliparien valinta. JPS on valinnut vastustajakseen puolivälieriin Helsingin IFK:n.

Runkosarjan voittanut Porvoon Akilles valitsi kahdeksanneksi sijoittuneen WP-35:n. Kakkonen Veiterä puolestaan otti seitsemänneksi päätyneen OLS:n. Nelossijalle sijoittuneen Narukerän vastustajaksi jäi Kampparit.

Lisäksi runkosarjan ykkönen valitsee toisen joukkueen sijoilta 3.-4. omalle puolelleen kaavioon. Akilles valitsi JPS:n, joten Jipsin ja HIFK:n välisen puolivälieräsarjan voittaja kohtaa välierissä voittajan parista Akilles-WP.

Puolivälierät pelataan paras kolmesta -menetelmällä, eli välieriin ja neljän parhaan joukkoon etenee kahdella voitolla. JPS pääsee aloittamaan ottelut kotijäällä Viitaniemessä keskiviikkona 17.2. kello 19. Toinen ottelu pelataan HIFK:n kotikentällä Helsingin Kalliossa perjantaina 19.2. ja mahdollinen kolmas kohtaaminen sunnuntaina 21.2. Viitaniemessä.

Runkosarjassa JPS ja HIFK kohtasivat toisensa kahdesti. Tammikuussa Viitaniemessä JPS voitti lukemin 6-2, ja helmikuussa Helsingissä pisteet tasattiin maalein 3-3.

Lisää ennakkotunnelmia pudotuspeleistä myöhemmin!


Näytä lisää uutisia