Brakulta mukaan tasuripiste

Pisteet tasattiin maalein 3-3.

JPS aloitti Helsingin kahden ottelun viikonlopun lauantaina Kalliossa, jossa isäntänä oli Helsingin IFK. Rikkonainen ottelu päättyi lopulta tasatulokseen maalein 3-3.

Jipsin alku otteluun oli hankala, kun jo valmiiksi muutaman poissaolon säväyttämästä alakerrasta loukkaantui tällin kasvoisin saanut Joni Vuopio. Vamma ei kuitenkaan ollut vakavampi ja Vupi on sunnuntaina taas pelikunnossa.

Tämän jälkeen JPS tuli kuitenkin hyvin peliin mukaan, ja Aleksi Niemi pääsi iskemään kulman jälkitilanteesta kauden ensimmäisellä maalillaan Jipsin johtoon.

Avausjakson edetessä peli oli melko rikkonaista, ja jäähyjäkin jaettiin ahkerasti molemmin puolin. Osansa otteluun antoi myös hieman nahkea ja pomppuinen jää. Jakson loppupuolella huippumatsin Jipsin maalilla pelannut Karri Leisimo nappasi rankkarin kiinni. Niemen osuma jäi avausjakson ainoaksi, ja näin taukolukemat olivat 0-1.

Heti toisen jakson alkuun Leisimo jatkoi hyviä otteitaan heittämällä Jarno Erosen läpiajoon, josta tämä niittasi Jipsin kahden maalin johtoon.

Toisen jakson edetessä HIFK tuli peliin mukaan, ja tehtailikin seuraavat kolme osumaa. Näin ottelu oli yhtäkkiä kääntyny kotijoukkueen johtoasemaksi.

Hyvin tänään maalipaikkoja hakenut Tuukka Ässämäki onnistui viitisen minuuttia ennen loppua tasoittamaan ottelun. Molemmilla joukkueilla oli vielä paikkansa napata täydet pisteet, mutta lopulta ottelu päättyi pistejakoon.

JPS jatkaa huomenna pelejään Helsingissä, kun Oulunkylässä klo 13 pelattavassa ottelussa isäntäjoukkueena on Botnia. Ottelu näkyy suorana lähetyksenä Botnian YouTube-kanavalta.


Näytä lisää uutisia