Lauantaina pelataan taas kotona!

Viitaniemessä vieraana HIFK.

JPS jatkaa pelejään Bandyliigassa lauantaina, kun Viitaniemessä vieraana on Helsingin IFK. Kotiottelu alkaa kello 15.

Edellisen kerran JPS oli tositoimissa kuun alussa Oulussa, kun se haki OLS:n vieraana pisteet 1-7-voiton myötä. Tuon jälkeen joukkue joutui karenteeniin korona-altistumisen myötä, ja viime viikonlopun Botnia-vieraspeli siirtyi myöhemmäksi.

Sarjataulukossa JPS on tällä hetkellä toisena. Pisteitä kahdeksan ottelun jälkeen on 13. Edellä on kaksi ottelua enemmän pelannut Veiterä. HIFK puolestaan on sarjassa seitsemäntenä, kuudesta ottelusta sillä on kolme pistettä.

Stadilaisten alkukauden paras maalintekijä ja pistemies on ollut Santeri Laitinen, jolla on kasassa tehot 7+0. Jipsin paras pistemies alkukauden peleissä on ollut Riku Hämäläinen tehoilla 11+8. Tehokkain maalintekijä kahdellatoista osumallaan on ollut Tuukka Ässämäki. 

Ottelussa Viitaniemen katsmoon otetaan rajoituksista johtuen vain viisi katsojaa. Otteluun myydään viisi kappaletta 50 euron hintaisia erikoislippuja, ja mikäli niitä on jäljellä, voit ostaa niitä sivun oikeassa reunassa olevasta lippukauoastamme.

Ottelu näytetään suorana lähetyksenä myös YouTubessa. Lähetys näkyy JPS LIVE -kanavan kautta. Yhteistyössä lähetystä toteuttamassa Rakennuspalvelu Mika Ässämäki Oy sekä Sivuprofiili!

Tunnelmia voit tutusti seurata myös JPS:n digikanavien kautta. 

Taistelussa koronaa vastaan voit tukea Jipsiä ostamalla JPS vs KORONA -ottelutarran. Lisätietoa tästä!


Näytä lisää uutisia