Suomen Cup viikonloppuna Viitaniemessä!

Suomen Cupin alkulohko on siirretty pelattavaksi Jyväskylään.

JPS:n edustusjoukkueen oli tarkoitus viikonloppuna lähteä starttaamaan kotimainen kilpakausi Lappeenrantaan Suomen Cupin alkulohkon merkeissä. Lappeenrannan heikon jäätilanteen vuoksi tänään keskiviikkona päivällä on kuitenkin tehty päätös, että turnaus pelataan viikonloppuna Jyväskylässä.

Viitaniemen kotijää alkaa olla kunnossa, ja edustusjoukkue pääsee ottamaan ensimmäiset kosketukset siihen jo keskiviikkona illalla. Turnausjärjestelyt ovat muutenkin jo hyvässä vauhdissa.

Viikonloppuna Jipsin vieraana turnauksessa ovat Veiterä, Botnia, HIFK ja WP-35. Lauantain ja sunnuntain aikana pelattavan turnauksen aikana jokainen joukkue kohtaa toisensa kertaalleen. Ottelut ovat pituudeltaan hieman normaalia lyhyempiä, 2x30min.

Lohkon voittaja etenee Suomen Cupin loppuotteluun, joka pelataan loppiaisena 6.1.2021. Siinä isäntäjoukkueena on Porvoon Akilles, joka voitti aiemmin Oulussa pelatun toisen alkulohkon.

OTTELUOHJELMA:

Lauantai:

klo 12.00 Veiterä - JPS

klo 14.00 WP-35  - Botnia

klo 16.00 HIFK - Veiterä

klo 18.00 JPS - WP-35

klo 20.00 Botnia - HIFK

Sunnuntai:

klo 9.00 JPS - Botnia

klo 11.00 WP-35 - HIFK

klo 13.00 Botnia - Veiterä

klo 15.00 HIFK - JPS

klo 17.00 Veiterä - WP-35

Muutokset otteluohjelmassa ovat vielä mahdollisia, ja niistä tiedotetaan tarvittaessa Jipsin kanavilla!

Kaikkiin otteluihin vapaa pääsy - tervetuloa Monttuun seuraamaan matseja ja kannustamaan JPS Cupin loppuotteluun!

Otteluihin saapuminen sairaana on kielletty. Huolehditan mahdollisimman hyvästä hygieniasta ja turvaväleistä. Ottelutapahtumien turvallisuus on kaikkien yhteinen asia!

Liveseuranta jääpalloliiton sivuilta

Bandyliigan alku lähestyy - muista kausikorttimyyntimme!


Näytä lisää uutisia