JPS haki ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan!

JPS voiton päässä välieristä ! kuva Kari Korhonen

Jipsin ja Narukerän välinen puolivälieräsarja käynnistyi keskiviikkona Porissa Kerän kotiottelulla. Ottelusarjaan altavastaajana lähtenyt JPS haki upean ryöstön, ensimmäinen kiinnitys lähti mukaan Jyväskylään maalein 3-5.

Samalla JPS rikkoi koko kauden kestäneen Narukerän kotitaian. Sarjassa jatkoon eli välieriin etenee kahdella voitolla, eli sarja on katkolla Jipsille perjantai-iltana kotijäällä!

Vieraat lähtivät otteluun alusta asti haastamaan vahvaa porilaisryhmää täysillä. Avausmaali meni kuitenkin porilaisille, kun vajaan puolen tunnin jälkeen isännät menivät pienen Jipsin harhailun jälkeen johtoon.

Jipsin tasoitus oli tyylikäs: Nikke Tuhkanen vippasi syötön Danil Beliaeville, nuori venäläinen otti sen hienosti haltuun ja kikkaili pallon varmasti maaliin.

Ja pitkään ei mennyt, kun toinen venäläisemme Renat Ziganshin tarjoili pallon älykkäästi pienestä kulmasta ilmassa maalille, ja Jarno Eronen oli haistelemassa sen valppaasti sisään. Ei enempää maaleja avausjaksolla, ja tauolel Jipsin johtaessa 1-2!

Toiselle jaksolle oli luvassa vastaan äkäinen porilaisryhmä. Lukemat pysyivät kuitenkin muuttumattomina vartin ajan, ja sen jälkeen olikin Jipsin vuoro kasvattaa johtoa - Lasse Tammilehto pamautti rankkarin sisään!

Vain pari minuuttia tästä, ja Late oli jälleen pahanteossa. Tällä kertaa pelitilanteesta JPS kolmen maalin johtoon!

Narukerän valmennus herätteli joukkuettaan aikalisällä ja se sai vielä ylivoimaa Jipsin jäähystä. Jipsiä se ei lannistanut, vaan johtoa lisättiin vielä Sampsa Purhosen hienolla suorituksella.

Viimeisen vartin porilaiset painoivat hurjasti päälle. Hurjasti taistellut puolustusrivistö ja hyvin pelannut maalivahti Samuel Gerovoi tekivät kaiken voitavansa, mutta parilla maalilla Kerä pääsi vielä Jipsiä kovistelemaan.

Mutta ei enempää, loppulukemat 3-5 Jipsille ja näin ottelusarjassa mentiin johtoon! 

Välieräpaikka tarjolla Jipsille perjantai-iltana klo 19 kotijäällä Viitaniemessä - tervetuloa kannustamaan JPS mitalipeleihin!


Näytä lisää uutisia