Kauden avausvoitto Kalliosta!

Helsingin tuplaviikonloppu alkoi voitolla!

JPS matkusti lauantaina kauden ensimmäiseen vierasotteluun, kun Helsingin tuplaviikonlopun ensimmäisessä ottelussa vastassa Kallion kentällä oli Helsingin IFK. Ottelu oli odotetun tasainen, mutta lopulta pisteet lähtivät Jipsin mukaan maalein 3-4.

Ottelun tähtihetki oli lisäajalla, kun maalin tappiolla ollut HIFK sai rangaistuslyönnin. Maalivahti Samuel Gerovoi kuitenkin nollasi pilkun komealla torjunnalla, ja nousi näin Jipsin tämän iltapäivän sankariksi.

JPS lähti matsiin hyvin heti alussa, mutta kotijoukkue pääsi hyödyntämään pienen virheen ja HIFK:n kovimpiin syömähampaisiin kuuluva Aku Ojanen tinttasi isännät johtoon. Vain hetken kuluttua Jarno Eronen kuitenkin viimeisteli läpiajosta viileästi Jipsin tasoihin.

Ottelun alku jatkui maali-iloittelun merkeissä. Ensin Ojanen vei helsinkiläiset taas johtoon, mutta Riku Hämäläinen kuittasi tasoituksen tällä kertaa rankkarista.

Avausvartin jälkeen meno rauhoittui. JPS piti palloa ja toi sitä ahkerasti ylöspäin, mutta verkolle ei vielä päästy. Lopulta viitisen minuuttia ennen taukoa Lasse Tammilehto sujautti maalin edestä ruuhkan keskeltä vippipallon ovelasti sisään. Taukolukemat 2-3 vieraille.

Toisen jakson alkaessa JPS piti peliä hyvin otteessaan, ja hieman ennen tuntia Jasu Koljonen kasvatti johdon kahteen maaliin. Hienon syötön maaliin tarjosi enismmäisen JPS-tehopisteensä kirjannut Renat Zigansin. 

Loppua kohti HIFK alkoi saada hieman enemmän painetta Jipsin niskaan, ja nousi maalin päähän kulmalyönnistä. Aivan loppuminuuteille saakka kilpirinnaty saivat vaarallisia tilanteita maalille, mutta JPS kesti ja lopulta Gerovoi nollasi vielä rankkarin.

Näin siis tärkeät avauspisteet Jyväskylään loppulukemin 3-4! Nyt joukkue jatkaa yöksi hotelliin, ja huomenna klo 13 Oulunkylässä kohdataan Botnia. Lisää tunnelmia tutusti Jipsin medioissa!


Näytä lisää uutisia