Tasuri nosti Jipsin kolmanneksi

Viitaniemen vesisateessa tasattiin pisteet maalein 1-1. Katso myös Kari Korhosen kuvat!

JPS pelasi runkosarjan viimeisen pelinsä lauantaina Viitaniemessä, kun vastassa oli Helsingin IFK. Vesisateessa nihkeällä jäällä käyty taisto päättyi lopulta tasatulokseen 1-1.

Kun Porvoon Akilles hävisi oman vieraspelinsä Lappeenrannassa Veiterälle, nousi JPS tasapisteisiin porvoolaisten kanssa ja nappasi keskinäisten otteluiden paremman maalieron turvin runkosarjan kolmannen sijan.

Kolmas sija tarkoittaa sitä, että JPS pääsee huomisten viimeisten otteluiden jälkeisessä puolivälieräparien valinnassa valitsemaan vastustajansa Veiterän ja Kampparien jälkeen.

Lauantain ottelu oli vähämaalinen vääntö. Isäntäjoukkue kuitenkin aloitti sen tehokkaasti, kun kapteeni Tuomas Rintala vei Jipsin johtoon vajaan vartin pelin jälkeen. 

Avausjaksolla oli maalipaikkoja kasvattaa johtoa muutamaankin kertaan, mutta vieraiden maalissa pelannut jyväskyläläisille tuttu Aatu Valtonen pysäytti yritykset kerta toisensa jälkeen.

Hieman ennen taukoa HIFK sai rankkarin, jonka Aku Ojanen löi sisään. Lukemat 45 minuutin jälkeen siis 1-1.

Toisella jaksolla sade tuntui yltyvän, eikä kentällä nähty hienouksia. JPS hallitsi palloa ja vei sitä jatkuvasti kohti maalia, mutta yritykset pysähtyivät stadilaisten puolustukseen tai viimeistään Valtoseen.

HIFK:n omat paikat olivat vähissä ja ne pysäytteli Jipsin tolppien välissä Iikka Lempinen. Maaleja ei enää nähty, ja näin ottelu päättyi tasatulokseen 1-1.

Kari Korhosen kuvia:

Puolivälieräpareja valitaan siis huomenna iltapäivällä, ja niistä tiedotetaan heti kun asiat ovat selvillä. Joka tapauksessa ensimmäinen puolivälierä pelataan Viitaniemessä tulevana keskiviikkona 13.2. klo 19. Tervetuloa kannustamaan Jipsiä kevään tosipeleissä!


Näytä lisää uutisia