Ihana voitto!

Syyskierroksen mahtava vire jatkui, kun useista poissaoloista huolimatta JPS onnistui kukistamaan LPK:n Pekka Leskisen maalilla. Tiukka ja tasainen ottelu ratkesi JPS:n hyvään puolustuspelaamiseen ja kovaan tahtotilaan.

Kotijoukkue tuli otteluun todella hyvällä asenteella ja ensimmäinen puoli tuntia mentiin aivan täysin JPS:n komennossa, mutta maali jäi vain uupumaan. Laidoilta niin Ville Vanhala kuin Jukka Hanhelakin saivat luotua hyviä tilanteita, mutta pallo ei maaliin asti löytänyt, vaikka jo viivalle asti päästiinkin. Myös paikoin aivan litimärkä kenttä teki maassa pelaamisen lähes mahdottomaksi, mikä vaikeutti hiukan kotijoukkueen hyökkäämistä. Ensimmäisen puoliskon viimeisellä vartilla kotijoukkueen jalat alkoivat hiukan jo painaa ja LPK painosti uhkaavasti. Vaaralliset paikat jäivät kuitenkin käyttämättä ja puoliajalle mentiin 0-0 numeroissa. 

Toisen puoliajan alussa JPS:n vanhusosasto iski, kun keskikentällä valtavasti uurastanut Pekka Leskinen pääsi viimeistelemään Veli-Matti Lapin kehittelemän tilanteen maaliin asti. Ensimmäisen maalin arvo tiedettiin jälleen kalliiksi ja nyt karkumatkaa ei haluttu antaa kurottavaksi.

Toinen jakso oli viidellä Blackbirdin pelaajalla vahvistuneen LPK:n hallintaa, mutta mustapaidat pääsivät usein vaarallisiin vastahyökkäyksiin nopeiden kärkipelaajiensa kautta. Erinomaisesti toiminut puolustus takasi sen, ettei lopussa ehtinyt syntyä suurempaa paniikkia. Kun vielä maalivahti Teemu Holopainen oli jälleen loistavassa vireessä, niin ei LPK:lle jäänyt kuin märät pelikamat kotiin viemisiksi kovan taistelun jälkeen. Ilmeet olivat syystäkin iloisia kotijoukkueen leirissä hienon taistelupelin päätyttyä.

JPS onnistui vihdoin kääntämään tiukan pelin itselleen, joka totta puhuen olisi voinut hyvin kääntyä kummalle vain. LPK voitti ensimmäisen tiukan ottelun 1-0 ja nyt oli JPS:n vuoro. Tasapeli siis keskinäisistä otteluista tällä kaudella.

JPS:n riveistä on mahdotonta poimia yksittäisiä onnistujia, sillä koko joukkue pelasi hienosti taistellen läpi ottelun, mukaan lukien suoraan intistä hälytetyt vaihtomiehet Timo Eirola ja Kristian Lahtinen sekä toisena maalivahtina kenttäpelaajaksi nostettu Marko Viinikainen.

Sarja tiukkeni entisestään ja ensi lauantaina 30.8 JPS matkustaa Jämsänkoskelle taistelemaan tärkeistä pisteistä.

JPS: Holopainen; Haapanen, Heinonen (70 Eirola), Häyrynen, Lamberg; Hanhela, Leskinen, Pehkonen (v), Vanhala (76 Lahtinen), V-M Lappi, Karjalainen (86 Viinikainen)


Näytä lisää uutisia