Tuplaviikonloppu Etelä-Suomessa

Vielä ennen joulupyhiä Jipsillä on edessä kahden vierasottelun viikonloppu.

Jipsillä on ennen joulupyhiä edessä tiukka viikonloppu, kun ohjelmassa on kaksi ottelua Etelä-Suomessa. Perjantai-iltana kohdataan Helsingissä Botnia, ja lauantaina jatketaan Porvoossa Akilleksen vieraana.

Jyväskyläläiset lähtevät molempiin matseihin hakemaan revanssia niukille alkukauden tappioille. Marraskuussa Viitaniemessä kärsittiin tiukka tappio Botnialle maalein 4-5, ja samat olivat lukemat myös porvoolaisten vieraillessa Jyväskylässä joulukuun ensimmäisenä päivänä.

Edellisessä ottelussaan JPS nappasi makean kotivoiton Kamppareista viime perjantaina. Viikonlopun vastustajista Akilles on toistaiseksi pelannut ilman tappioita ja johtaa sarjaa. Botnia on kaksi pistettä Jipsin edellä tasaisessa sarjataulukossa.

JPS saa jalkeille hyvän kokoonpanon eikä loukkantumisia tällä hetkellä ole suuremmin. Saku Hämäläinen, Tatu Ässämäki ja Jasu Koljonen kotuituivat juuri armeijasta.

Tuplaviikonlopun tunnelmia seuraat taas tutusti Jipsin nettisivuilta ja mediakanavilta!


Näytä lisää uutisia