Makea kotivoitto pikkujoulupelistä!

Joulupukki kannusti Jipsin kotivoittoon! Katso myös pari Kari Korhosen kuvaa!

JPS pelasi Bandyliigaa kotijäällä perjantaina pikkujoulumatsin merkeissä, kun vieraana oli Kampparit Mikkelistä. Vaihtelevissa olosuhteissa käyty taisto päättyi lopulta makeaan kotivoittoon maalein 4-2.

Ennen ottelua sää oli loistava, mutta juuri ennen alkuvihellystä alkoi melko sakea lumipyry. Ottelun alku oli silti vauhdikas. Kampparit meni nopeasti johtoon, mutta JPS tuli tasoihin kun vahvasti vastahyökkäykseen noussut Nikke Tuhkanen tarjosi hienolla syötöllä Mikko Rytkösen maalipaikkaan eikä tämä siitä erehtynyt.

Avausjakson edetessä lumisade alkoi vaikuttaa enemmän ja enemmän, ja peli oli ajoittian hieman sekavaa. Puolen tunnin kohdalla Saku Hämäläinen laittoi isännät johtoon. Enempää osumia ei jaksolla nähty, ja taukolukemat olivat 2-1.

Toisella jaksolla päästiin puhtaalle jäälle. Jipsille jakson alku oli vauhdikas, kun ensin Saku Hämäläinen teki illan toisen osumansa ja pian Rytkönen täräytti kulmasta punapaidat jo 4-1 johtoon.

Lumisade alkoi taas toisen jakson edetessä. Molemmat joukkueet sortuivat hieman jäähyilyyn, mutta peli pysyi silti hyvin Jipsin lapasessa. Kampparit sai iskettyä kavennuksen, mutta enempää ei takaiskuja tullut. Näin JPS nappasi maukkaan revanssin kauden avauksen vierastappiosta ja kaatoi mikkeliläiset maalein 4-2.

Pari Kari Korhosen kuvaa:

Kamppareiden parhaana palkittiin Kalle Lempinen ja Jipsin parhaana kaksi osumaa viimeistellyt Mikko Rytkönen. Lisäksi Riku Hämäläinen palkinttiin kotijoukkueen nälkäisimpänä pelaajana Neste K-Savelan Subwayn lahjakortilla.

JPS jatkaa pelejään viikon päästä, kun edessä on tuplaviikonloppu vieraissa. Perjantaina vastassa on Botnia Helsingissä ja lauantaina Akilles Porvoossa.

Kiitosa myös Korvatunturilta saakka Viitaniemeen matkanneelle Joulupukille vierailusta!

 


Näytä lisää uutisia