Cupissa voitokas avaus

LRK kaatui perjantain Cup-avauksessa 6-1.

JPS avasi jääpallokauden 2018-2019 perjantai-iltana Torniossa, kun Suomen Cupin alkulohkon ensimmäisessä ottelussa vastaan luisteli turnausisäntä LRK. Hieman kankean alun jälkeen punapaidat tyylittelivät lopulta makeaan voittoon maalein 6-1.

Kauden ensimmäistä maalia ei pitkään tarvinnut odottaa, kun jo neljännellä minuutilla Riku Hämäläinen vei Jipsin johtoon. LRK kavensi Jussi Hyryn toimesta, mutta Jaakko Hyvösen ensimmäinen täysosuma uudessa seurassa siirsi palloseuran jälleen johtoon.

Toisen jakson alussa Riku viimeisteli illan toisensa. LRK roikkui vielä hetken mukana, mutta viimeisellä minuutilla JPS karisteli torniolaiset kannoiltaan ja meni menojaan. Tuomas Rintalan, Hyvösen ja Nikke Tuhkasen maaleilla loppulukemat olivat jyväskyläläisten hyväksi 6-1.

Taistelu lohkovoitosta jatkuu lauantaina, kun kello 12.30 ottelut jatkuvat Botniaa vastaan. Seurantaa tutusti Jipsin medioissa!


Näytä lisää uutisia